Olen jo yli puoli tusinaa kierrosta auringon ympäri miettinyt: mitä ihmettä meistä kirjastolaisista oikein ajatellaan? Millaisina meitä pidetään?
Onko tyypillinen kirjastovirkailija tai kirjastonhoitaja niin kutsuttu kirjastotäti, kuivakka, äkäinen ja kylmä tiukkapipo, joka huomauttaa kaikesta ja hyssyttelee äänenvoimakkuuden noustessa kirjastotiloissa hiljaista muminaa korkeammalle?
Kirjastolainen on asiakaspalvelija, sehän on selvää. Siispä meiltä odotetaan tehokkuutta mutta samalla kohteliaisuutta ja sitä, että asiakas on aina oikeassa. Asiakkaat pyritään ottamaan huomioon täysin tasa-arvoisesti, ja esimerkiksi hyllyttäessä vältetääb kirjojen viemistä paikoilleen juuri siihen hyllyyn, jonka äärellä asiakas on keskittyneenä etsimässä uutta lukemista.
Kuitenkin kohteliaisuus on erittäin monitulkintainen käsite. Kaikista mietityttävin osa-alue siitä on teitittely, joka on suomalaisessa kulttuurissa hiljaa pois kuoleva konventio. Kuitenkin esimerkiksi journalistit teitittelevät haastateltavia, ja ns. korkea-arvoisempia eli valtion päättäjiä teititellään puhuttaessa heille.
Itse nuorempana henkilönä haluan teititellä kunnioittavasti itseäni vanhempia asiakkaita, joten sanon mieluummin "olkaa hyvä" kuin "ole hyvä". En halua ottaa minkäänlaista kylmää etäisyyttä asiakkaaseen, vaan haluan osoittaa, että kunnioitan vanhempia.
Mutta sitten tämä ikäjuttu. Tuttavapiirini naisilla (tämä ei ole tarkoituksellisesti seksististä vaan tilastollista!) on tapana esimerkiksi ihastua siitä, kuinka heiltä vielä kyseltiin papereita kassalla, eli he vaikuttavat nuorekkailta ja niin edelleen. Mutta entäs jos teitittelen, sanotaan, vaikkapa vain pari vuotta minua vanhempaa naishenkilöä (koska ikää on niin pirun vaikea määritellä pelkän ulkonäön perusteella) - loukkaantuuko hän automaattisesti, koska pidän häntä jo niin vanhana?
Sitten toinen asia:
mitäpä oikeuksia kirjaston väellä mahtaa olla?
Meidän tehtävämme on ylläpitää kirjaston aineistokokoelmaa ja samalla ainakin minun näkemykseni mukaan suojella sitä, jotta kaikki olisi mahdollisimman pitkään asiakkaiden ulottuvilla.
Vaan mihin vedetään aineiston, muun henkilökunnan, toisten asiakkaiden tai yleensä minkään puolustamisen raja?
Saammeko me puuttua yhtään mihinkään, jos kirjastolla ei ole omaa päivystävää vahtimestaria, järjestyksenvalvojaa tai vartijaa?
Ja entä sitten kirjastokäyttäytymisen vahtiminen? Jos tietokoneella istuu koko ajan vaikkapa alaikäisiä metelöimässä jatkuvasti, onko kirjaston henkilökunnalla oikeus käydä huomauttamassa, että pitäisi olla hiljempaa - onhan kirjastossa oltava häiritsemättä muita - vai tuleeko sitten heti palautetta kotoa, että meidän Lissu-Petteriä on nyt käyty häiritsemässä, tämä on poliisiasia!
Toinen asiaan liittyvä ongelmallinen seikka on pikkulasten kaitseminen kirjastossa. Asiakaspalvelutiskin taakse saattaa joskus joku pieni ihminen eksyä, etenkin koska kehämäinen työpöytähässäkkä on lasten ja aikuisten osastojen välissä. Saako lasta estää fyysisesti esimerkiksi asettumalla tielle, jottei mitään pahempaa tapahtuisi?
Entäs itsekseen hyllystä kirjoja lattialle kiskova kakara, jonka huoltaja on aikuisten osastolla; voiko lapsen pysäyttää riehumasta, vai leimataanko nuori miespuolinen kirjasto-opiskelija heti pedofiiliksi?
Ja entä jos asiaan ei puutukaan, onko silloin huono osa yhteiskuntaa? Pitäisikö lapsen saada jonkinlaista kasvatusta yhteiskunnankin tasolta? Nämä kysymykset ja ennakkoluulomaiset ajatukset perustuvat uutisiin, joissa jatkuvasti kansamme kasvattajien eli opettajien auktoriteettia kyseenalaistetaan ja rajoietaan.
Omassa ja kollegojeni lapsuudessa meille opetettiin, kuinka tärkeää on kiittää, kun myyjä tai muu asiakaspalvelija meille jotain ojentaa - jotkuthan eivät esimerkiksi antaneet tuotetta tai vaihtorahaa ennen kuin oli kiittänyt. Ja moista minä pidän erittäin hyvänä konventiona. Vaan hyväksyykö nyky-yhteiskunta moista?
Samaa aihetta hipaisevat ihmiskontakteihin liittyvät kysymykset. Koska suomalaiset eivät juurikaan hymyile (varsinkaan julkisesti), onko silloin heti jonkinlainen häirikkö tai uhkatekijä etenkin lapsille, jos haluaa toimia pirteänä ja positiivisena asiakaspalvelijana? Vai onko jonkinlainen ihmisvihaaja-sadisti-mikälie, jos pitää vain pokerinaamaa kaikille?
Pitäisikö siis löytää jokin kultainen keskitie, joka olisi mahdollisimman monen tahon hyväksymää käytöstä? Voiko moista edes olla?
Enpä tiedä, kenties jokaista tämän tekstin kysymysmerkkiä voidaan pitää vain retorisen kysymyslauseen päätevälimerkkinä.
Ehkä ei pitäisi miettiä liikaa, vaan jatkaa niin kuin on tähänkin asti toiminut, koska kukaan ei ole sanonut mitään. Välillä tämän hiljaisen kansan kanssa on hieman hankalaa...
Kuitissa lukee /
kirjojen eräpäivät. /
Ole hyvä vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti