The Kirjasto-Urho II

Kirjastoloki

MAANANTAI
Juhannuksen jälkeinen maanantaiaamu.

Kirjastoon saapuu asiakas. Hän ei vastaa tervehdykseen vaan jättää kylmänviileästi muutaman kirjan pinon palautustiskille. Nyrpeä pokerinaamailme kasvoillaan kääntyy ja astelee melko sutjakkaasti pois.

Mietin itsekseni, että olipas siinä maanantaista äkääntynyt persoona.

Sitten pinosta paljastuukin Twilight-sarjan kirja.

Lounaaksi muuten teeripaistia, lälläspöö.

TIISTAI

Matkallani töihin koin melkoisen elämyksen: koko kunnan yläpuolella hehkui upea haloilmiö.
Kaiken päälle suuren sateenkaaren päässä häämötti työpaikkani, tuo armas kirjasto. Näkymä enteili hyvää työpäivää tai vähintään lisäsi motivaatiota - etteikö kirjastotyötä kohtaan muutenkin moista olisi rutkasti.
Loppujen lopuksi vartti ennen työpäivän päättymistä sattui erään palautetun kirjan välistä löytymään Veikkauksen Flaxi-arpa.

Voittoa siinä ei kuitenkaan ollut. Harmi, mutta silti hauska sattuma.

Lounaalla mutustelin jälkiruoaksi lakupaloja -  noukkimalla niitä pussista haarukalla (en halunnut sotkea käsiäni, koska luin samalla kirjaa). Onneksi kukaan ei ollut näkemässä.

KESKIVIIKKO

Niin hiljainen päivä, että tänään esittelen kirjastolaisen työvarusteet!
Aivan lepakkovyötä ei tarvita, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan kirjastotyössä kuuluu olla asianmukainen varustus - työpaikasta ja työtehtävistä riippuen, luonnollisesti.

Asiallinen vaatetus - Siistit ja asialliset mutta mukavat vaatteet sisätyöhön. Kuitenkaan kaikilla ei tarvitse olla systemaattisesti samanlaiset vaatteet, eli persoonallisuus kunniaan!

Hakakoukku - On hyödyllistä pitää avaimet mukana, jotta pääsee työpaikalle sekä kulkemaan kirjaston henkilökunnalle tarkoitetuissa tiloissa. Soveltuu monenlaisten kätevien esineiden kuljettamiseen huomaamattomasti mutta käden ulottuvilla.

Käsivoide - Sivariaikoina yksi päivä lehtisalissa riitti raastamaan käsieni ihon miltei vereslihalle etenkin kynsinauhojen kohdalta. Ja on ihonhoito on muutenkin tärkeää.

Sisätyöjalkineet - Mukavat jalkineet pelastavat työpäivän. Omani löysin Lontoosta alle kymmenellä punnalla, näissä on myös mukavat hierovat pohjalliset.

Työkäsineet - Vaikka moni saattaa olla eri mieltä kanssani, tiukat ja joustavat työhanskat ovat erittäin kätevät etenkin hyllyttäessä. Kämmenpuolella kannattaa olla hyvä kumigrippi, jotta muovitetusta kirjastomateriaalista saa paremman otteen. Ovat hyödyksi myös cd- ja dvd-materiaalin käsittelyssä. Lisäksi ainakin minun mielestäni muovitettujen kirjojen pintaan tarttuu paljon likaa, jota saisi olla koko ajan pesemässä pois, minkä jälkeen uudelleen rasvaamassa käsiään. Näitä saa halvalla rautakaupoista, sekatavarakaupoista ja suuremmista marketeistakin. On kuitenkin syytä valita ihotyypilleen sopivat käsineet, koska jotkut voivat olla allergisia joillekin materiaaleille.

Mp3-soitin + kuulokkeet - Työpäivän sujuvuutta edistää musiikki. Kuitenkin kirjasto on tunnetusti hiljainen työpaikka. Siispä pidän äänenvoimakkuutta pienimmällä mahdollisella ja vain toista nappia korvassa. Myös itse soitin on mahdollisimman helposti käden ulottuvilla, jotta saan keskeytettyä musiikin tarpeen tullen. Toinen vaihtoehto moiseen on vain tempaista nappi pois korvasta. Aamulla ennen kuin kirjasto avataan voi musiikkia pitää hieman kovemmallakin hyllyttäessä.

Kännykkä - Jotta on tavoitettavissa ja pystyy soittamaan apua hätätilanteessa, eli kännykän perimmäinen olemus. Kuitenkin äänettömällä! Kenelläpä ei moista nykyään olisi, vaan itse en älypuhelimiin luota. Kunnollinen älytön luuri, silloin kun Nokia vielä teki hyviä kännyköitä.

Olemus ja asenne - Kirjastolainen on systemaattinen, tarkka ja topakka mutta samalla ystävällinen asiakaspalvelija. Eli tiukkuutta, joka tarjoillaan hymyn kera.

TORSTAI

Ainakin kirjailija John Steinbeckin mukaan torstai on toivoa täynnä (tai oikeastaan moinen on vain kääntäjän tulkinta teoksen nimestä, joka on alun perin Sweet Thursday), mutta tänään maailma tuntuu jotenkin jämähtäneen hieman paikoilleen. Mikään ei oikein etene tai edisty, mitään uutta ei tapahdu eikä vanhakaan muutu. Jotkin asiat viriävät esille, mutteivät kuitenkaan aloitusta tai ajatustasoa edemmäs pääse.

Sain sentään täytettyä hakemuksen, jolla sisällyttäisin kirjastotätiyden perusopintoni osaksi kandidaatin tutkielmaani, mutta eipä sitä vielä tullut lähetettyä. Töissä puolestaan sain idean uutta kirjanäyttelyä varten (siitä saatte kuulla kenties myöhemmin), mutta moinen pitäisi ensin koota ja kyhätä kasaan.

Toisaalta, eikös moinen osoita ainakin jonkinlaista toivon pilkahdusta asioiden etenemisessä?
Kylläpä menee filosofiseksi...

PERJANTAI

Kas niin, onnistuneen viikon sarkastinen bingo täyteen saman tien! Tällä viikolla jokaikinen työpäivä alkoi myöhässä. Sinne meni koko kertynyt ylityöminuuttien saldo, onneksi juuri tällaista varten olin sitä säästänyt. Odotan niin innolla sitä päivää, kun ah-niin-ihastuttavan-paljon minua väsyttävät lääkkeet poistuvat elämästäni. Jos sellainen vielä koittaa. Toivottavasti

Tänään sähköpostilaatikkooni ilmestyi viesti, joka mahdollisesti aiheutti sydämeni jättämään pari lyöntiä väliin; tervetulotoivotus kirjastotätiyden aineopintoihin. Ensi syksynä siis alkaa akateemisen pätevyyteni täydentäminen, ja viestin perusteella opinnot aloitetaan orientaatiopäivämeiningillä Helsingissä. Sen jälkeen taas runsaasti koneella istumista ja naputtelemista tiedossa vuoden ajaksi. Hieman jännittää, koska kulunut vuosi oli jo raskas.

Noh, mikä ei tapa, se vahvistaa. Ja tässä tapauksessa moinen on aivan totta, koska selvittyäni olen ensi vuonna kesäkuun lopussa tutkinnon loppuunviemistä vaille kirjastonhoitaja - tietysti olisi ihan mukavaa saada sitten töitäkin.
_________________________

Siinä vierähti yksi opiskelevan kirjastokesätyöläisen perustyöviikko.
Kuten näkyy, vaikka etenkin tiskin takana työssä on omat rutiininsa, ei yksikään työpäivä ole keskenään samanlainen. Tämän kevyen viikkolokimerkinnän lukeminen omasta toimestanikin yhä ylläpitää kirjastotyön arvoa ja todistaa minulle, että olen valinnut oikean työuran.

(Tällä kertaa haikun tilalla tanka.)

Tiedon keskellä /
kyyhöttää yksinäinen. /
Päiviä viisi /
viikonloppua oottaa /
mut työstänsä nauttien.

The Kirjasto-Urho I

Piip.
Piip.
Piip.
Piip.

Napu napu.
Twuuuuum.

"Olkaa hyvä. Kiitos, näkemiin! Ja hyvää juhannusta!"

Ulkona vain harmaana näyttäytyvää taivasta välillä ikkunoiden läpi vilkuillen ohjaan niteen toisensa perään tiskin poikki asiakkaalle jos toiselle. Tasaisin väliajoin aaltoina saapuvat ihmiset palauttavat kasoittain mitä mielenkiintoisimpia teoksia, kiitävät tänään palautettujen hyllyn kautta uutuuksien kimppuun ja katoavat syvemmälle kirjaston syövereihin. Osa asiakkaista piipahtaa vain noutamassa varauksensa, kilauttamassa kolikon kassakoneeseen varausmaksusta ja pyyhältävät tiehensä juhannusostoksille.

Hiljaisuus laskeutuu jälleen lainaustiskin läheisyyteen, ja ainoa merkityksellinen ääni on tietokoneiden tasainen, luonnoton hurina. Silloin tällöin kiviseinien kautta kaikuu hiljaista hiiren kliksuttelua ja sivujen kääntelyn pientä kahahtelua.

Iltavuoroissa on puolensa.
Yökyöpeliotuksena saan ihan luvan kanssa valvoa myöhään ilman univajetta. Töihin tulee kuitenkin miltei joka kerta kiire, koska olen niin hidas rentoina aamuina.
Töissä aamuvuorolaisten poistuttua asiakasvirta muuttuu jo kuvailemani kaltaiseksi aallokoksi, joka vaimenee tasaisiksi laineiksi illan myötä. No, onpahan ainakin aikaa näpytellä blogimerkintöjä ilman, että työnteko häiriintyy millään tavalla.

Iltaisin tulee tehtyä aina hiljaisina hetkinä kierroksia kirjakärryn kanssa hyllyjen välissä, ja mielenkiintoisia havaintoja olen tehnyt jo sivariajoista saakka. Tietyntyyppiset kirjat ovat aina todennäköisemmin huonommassa järjestyksessä kuin toiset: kaunokirjallisuus on melko säntillisesti hyllyillä, mitä nyt hieman epätasaisia välejä siellä täällä, mutta kun tietokirjallisuuden puolella erityisesti käytännön kirjat menevät melkein säännönmukaisesti vinksin vonksin.

Mitä enemmän kirjaston kokoelmassa on jonkin luokan teoksia, sitä sotkuisempaa. Erityisesti luokat 50-70 (YKL, yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmä), joista mainittakoon ehdottomina sekamelskaykkösinä 59 (lääketiede), 62.5112 (autojen korjausoppaat), 65.4 alaluokkineen (tekstiilityö, kudonta, ompelu, neulonta), 67.4 (kotieläintalous), 68 (kotitalous) sekä 79 (liikunta, urheilu, leikit ja huvit).
Kaikki nämä liittyvät jotenkin ihmisten arjen käytännöllisiin asioihin.

Motiiveja järjestyksen rikkoutumiselle löytää tietty heti logiikan avulla: ohjekirjoja ja oppaita tarvitaan jatkuvasti, eli asiakkaita käy kyseisillä hyllyillä joka päivä runsaasti. Lisäksi käytännön kirjoja on ties minkä kokoisia ja muotoisia, kun taas kaunokirjallisuuden tai henkilöhistorian kirjojen standardikoko ja -muoto on suhteellisen yhtenäinen: kirjan kokoinen kirja.

Ulkopuoliselle tällainen saattaa kuulostaa melko tylsältä puurolta, mutta ihmisisten käyttäytymisestä sekä psyykkeestä oppii paljon pelkästään hyllyttämällä kirjoja ja asettelemalla niitä parempaan järjestykseen. Lisäksi inside-vitseinä kautta Suomen kirjastojärjestelmän kulkee naureskelu juuri tiettyjen hyllyluokkien sekasotkuihin: joka kirjastossa lähes poikkeuksetta luokka 59.35 (seksologia) on aina päivän päätteeksi sekaisin, ja useimmiten kirjakärryjen renkaiden rullaava ääni sekä sisätyökenkien lähestyvät askeleet säikäyttävät hyllyn luona supisevat teinipojat kipittämään karkuun - ja vaakamamba-asentojen taskukokoinen opas on jostain kumman syystä joko lattialla, hyllyn perällä tai viereisessä ravinto-opin hyllyssä.

Näistäkin asioista lienee tehty tutkimuksia jo pitkin ihmiskunnan historiaa. Ja mikäli ei ole, minua ainakin kiinnostaisi tietää ihmisten kirjastokäyttäytymisestä lisää.

Juhannustaikaa /
hyllyjen välissäkin. /
Hyi, tuhmuuksia.

Esiin varjoista

"Libraries gave us power, then work came and made us free." -Manic Street Preachers: A Design for Life

Myös minulle kirjastot ovat aina antaneet voimaa.

Systemaattisena ja elämääni sääntöjä sekä rajoituksia ehdollistavana lukutoukkana tunnen kirjaston olleen minulle aina toinen koti. Voittoa tavoittelematon järjestelmä, jonka tarkoitus on varastoida ja välittää tietoa ihmisille - mielestäni täydellinen paikka akateemiselle pasifistille - joka sattuu olemaan myös paatunut romantikko.

Kun opin lukemaan, oli ensimmäinen kirjastokortti minulle suorastaan aarre, kuin voimia antava taikaesine. En tarvinnut enää suojelushenkenä toimivaa huoltajaa mukaan seikkailuihin hyllyjen välissä. Ajan myötä etenkin koulutuksen ja opiskelun aikana kirjastosta on kehittynyt minulle ehtymätön voimavara, josta aina löytyy sekä viisautta että viihdettä.

Oppivelvollisuuden päätyttyä sekä valkolakin päähäni asettamien lisävuosien jälkeen olin tullut elämäni tiellä risteykseen, josta eri suuntiin johti niin monta erilaista polkua, että jämähdin paikalleni. Työ, opiskelu ja asevelvollisuus, työttömyyskin...

Minun oli pysähdyttävä ja katsottava peiliin. Silmistäni heijastui niin paljon epäselvyyksiä. Mitä halusin elämältäni? Mihin oikein pystyin? Mitä minulta puuttui?
Ympärilläni singahteli kysymyksiä joka puolelta, kaikkiin mahdollisiin suuntiin, ärsyttäen kaikkia aistejani.
Yritin löytää ratkaisuja ottamalla muutamia askelia eri poluilla, mutta jouduin lähes aina palaamaan takaisin risteykseen.
Lopulta vastaus löytyi jälleen kirjastosta. Asevelvollisuuden suorittaminen siviilipalveluksen muodossa kirjaston huomassa antoi minulle lisäaikaa miettiä tulevaisuuttani, suunnitella työuraa ja koulutusta. En tiennyt, mitä oikein halusin, mutta yhteiskunta ei enää hengittänyt hyytävän kalmankatkuisesti niskaani auringonnoususta iltaruskoon, ja sain olla rauhassa myös unimaailmassa.

Sitten eräänä kirjastosivarin normipäivänä kotikuntani pienen kirjaston väki kysyi minulta kuinka minulla sujui, tykkäsinkö työstäni. Ennen kuin ehdin vastata, kertasin mielessäni kaikki aikaisemmat työkokemukseni, joihin olin joutunut pettymään ja joihin alitajuntani vertasi kirjastossa työskentelyä. Vastasin pitäväni työstäni ja astuvani jokaisen raskaankin työpäivän päätteeksi ulos kirjaston ovesta hymy huulillani - samassa yllättäen tajusin, ettei mikään kiinnostavaltakaan tuntunut kesätyö ollut koskaan moista tunnetta minussa herättänyt.

Tuo pieni kysymys, joka oli kuin kirjaston itsensä esittämä, ohjasi minut sille polulle, jota kuljen tänäkin päivänä askel kerrallaan eteenpäin.Tämäkin pätkä, elämäni ensimmäinen blogiteksti tuli kirjoiteltua istuessani Siilinjärven kunnankirjaston iltavuorossa.
Sain tänä keväänä informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median (tai kuten tykkään itse sanoa: kirjastotätiyden) perusopinnot suoritettua ja minut hyväksyttiin syksyllä alkaviin aineopintoihin. Tämän kesän jälkeen työkokemukseni alalta ohittaa jo yhteensä puolentoista vuoden rajan.
Jälleen kerran luottamus valamiini tulevaisuuteni perustuksiin on kasvanut kirjaston ansiosta.

_________________________

Kuten aiemmin mainitsin, en ole koskaan blogannut aikaisemmin. Olen aina rakastanut luovaa kirjoittamista, ja viime aikoina akateeminen asiakirjoittaminen on vienyt suurimman osan ajasta kynän varressa ja näppäimistön äärellä. Kesäloman alettua olen päässyt takaisin viskelemään luovia ideoitani sinne tänne, mutta osa minusta haluaa purkaa ajatuksiani muuallekin kuin Facebookin statuspäivityksiin tai foorumeille.

Näistä sivuista tulee monitahoiset tekstisivut, joille kokoan mm. näitä ajatusvirran purkuja ja kirjastolaisen mietteitä, pakinointia sekä kaunokirjallista tekstiä, etenkin runoja ja lyriikkaa.

Kenties kirjasto herättää sisäisen bloggaajani.
Tähän loppuun pakollinen haiku (ovat trendikkäitä tätä nykyä):

Ketä kiinnostaa /
nuo turhat naputtelut? /
Nähtäväksi jää.