Kyllä minä aamulla niin olin mieltäni pahoittamatta, mutta silti kirjaimellisesti painuin vattuun.
Aamulla heräsin aamiaiselle miltei puolikuolleena lääkehuuruissa, mutta jotenkin päädyin talossa sillä hetkellä olleen naisväen kanssa marjatilalle poimimaan vadelmia. Ei sillä, ettäkö minulla olisi moiseen ollut mitään vastalausetta, olihan asia sovittu jo melkein viikkoa aikaisemmin.
Ulos astuessani tunsin jotain outoa ilmassa. Aluksi ajattelin sen olevan vain aamukasteen pientä viileyttä, mutta ei - miltei jatkuvasti kolmenkymmenen asteen yläpuolella elämisen jälkeen lämpötila oli yllättäen pudonnut puolella. Viisitoista celsiusta aiheutti melkein vilunväreitä, mutta hetkisen kuluttua kehoni kiitti ihanan raikasta säätä minua unimaailmasta entistä enemmän hereille kiskovasta tuulahduksesta.
Lyhyen automatkan aikana teiden varsilla näkyi kouluelämään tallaavia nuoria ihmisotuksia. Arki on heidät tavoittanut. Hymähdin hiljaa, koska itselläni lomaa ei ole kahteen vuoteen ollut. Koulusta kesätöihin, kesätöistä suoraan kouluun. Tai noh, kouluun ja kouluun. Tutkimuslaitos se yliopisto on.
Ajatusvirtani katkesi kaartaessamme marjatilan pihalle. Kytkin mp3-soittimeeni virran päälle. Eilen listaamani Muse jatkoi musisointiaan ja latasi minuunkin hieman enemmän energiaa nousemaan autosta. Kävelimme hakemaan keräilyastiat ja pahvilaatikot, jokaiselle omansa. Meidät johdatettiin pensasrivien keskelle. Matkalla aamukasteen ja sadepisaroiden kastelemat pitkät ruohonkorret muistuttivat olemassaolostaan nuoleskelemalla jääkylmillä kärjillään paljaita nilkkojani.
Päästyäni toimipaikalleni havaitsin heti ilmassa makean tuoksun, mikä sai minut tarkentamaan katsettani pensaisiin.
Näköpiiriini osui heti tällainen havainto:
Ja näitähän riitti.
Aika vierähti kuunnellessa musiikkia ja jutellessa muiden kanssa niitä näitä. Noudatin vanhaa, lapsena oppimaani periaatetta: niin kauan kun niitä vielä keruuastiaan mahtuu, ei suuhun eksy ainoatakaan. Kun sain vadelmarasiani täyteen, aloin kaksin käsin niitä pitkällisen odotuksen jälkeen kiskomaan suoraan naamariin. Herkullista. Kertakaikkisen herkullista.
Hieman vajaan kahden tunnin päästä kävelimme laatikoidemme kanssa punnitsemaan ne. Kaiken kaikkiaan keräsimme 13,3 kiloa vadelmia. Eli paljon nom nom. Itselleni sain kokonaisen laatikon, yhteensä kymmenen kukkuroilleen asti täyttämääni rasiaa. Nom. :)
Suoraan luonnosta /
herkkuja ihania. /
Ei näihin väsy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti