Esiin varjoista

"Libraries gave us power, then work came and made us free." -Manic Street Preachers: A Design for Life

Myös minulle kirjastot ovat aina antaneet voimaa.

Systemaattisena ja elämääni sääntöjä sekä rajoituksia ehdollistavana lukutoukkana tunnen kirjaston olleen minulle aina toinen koti. Voittoa tavoittelematon järjestelmä, jonka tarkoitus on varastoida ja välittää tietoa ihmisille - mielestäni täydellinen paikka akateemiselle pasifistille - joka sattuu olemaan myös paatunut romantikko.

Kun opin lukemaan, oli ensimmäinen kirjastokortti minulle suorastaan aarre, kuin voimia antava taikaesine. En tarvinnut enää suojelushenkenä toimivaa huoltajaa mukaan seikkailuihin hyllyjen välissä. Ajan myötä etenkin koulutuksen ja opiskelun aikana kirjastosta on kehittynyt minulle ehtymätön voimavara, josta aina löytyy sekä viisautta että viihdettä.

Oppivelvollisuuden päätyttyä sekä valkolakin päähäni asettamien lisävuosien jälkeen olin tullut elämäni tiellä risteykseen, josta eri suuntiin johti niin monta erilaista polkua, että jämähdin paikalleni. Työ, opiskelu ja asevelvollisuus, työttömyyskin...

Minun oli pysähdyttävä ja katsottava peiliin. Silmistäni heijastui niin paljon epäselvyyksiä. Mitä halusin elämältäni? Mihin oikein pystyin? Mitä minulta puuttui?
Ympärilläni singahteli kysymyksiä joka puolelta, kaikkiin mahdollisiin suuntiin, ärsyttäen kaikkia aistejani.
Yritin löytää ratkaisuja ottamalla muutamia askelia eri poluilla, mutta jouduin lähes aina palaamaan takaisin risteykseen.
Lopulta vastaus löytyi jälleen kirjastosta. Asevelvollisuuden suorittaminen siviilipalveluksen muodossa kirjaston huomassa antoi minulle lisäaikaa miettiä tulevaisuuttani, suunnitella työuraa ja koulutusta. En tiennyt, mitä oikein halusin, mutta yhteiskunta ei enää hengittänyt hyytävän kalmankatkuisesti niskaani auringonnoususta iltaruskoon, ja sain olla rauhassa myös unimaailmassa.

Sitten eräänä kirjastosivarin normipäivänä kotikuntani pienen kirjaston väki kysyi minulta kuinka minulla sujui, tykkäsinkö työstäni. Ennen kuin ehdin vastata, kertasin mielessäni kaikki aikaisemmat työkokemukseni, joihin olin joutunut pettymään ja joihin alitajuntani vertasi kirjastossa työskentelyä. Vastasin pitäväni työstäni ja astuvani jokaisen raskaankin työpäivän päätteeksi ulos kirjaston ovesta hymy huulillani - samassa yllättäen tajusin, ettei mikään kiinnostavaltakaan tuntunut kesätyö ollut koskaan moista tunnetta minussa herättänyt.

Tuo pieni kysymys, joka oli kuin kirjaston itsensä esittämä, ohjasi minut sille polulle, jota kuljen tänäkin päivänä askel kerrallaan eteenpäin.Tämäkin pätkä, elämäni ensimmäinen blogiteksti tuli kirjoiteltua istuessani Siilinjärven kunnankirjaston iltavuorossa.
Sain tänä keväänä informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median (tai kuten tykkään itse sanoa: kirjastotätiyden) perusopinnot suoritettua ja minut hyväksyttiin syksyllä alkaviin aineopintoihin. Tämän kesän jälkeen työkokemukseni alalta ohittaa jo yhteensä puolentoista vuoden rajan.
Jälleen kerran luottamus valamiini tulevaisuuteni perustuksiin on kasvanut kirjaston ansiosta.

_________________________

Kuten aiemmin mainitsin, en ole koskaan blogannut aikaisemmin. Olen aina rakastanut luovaa kirjoittamista, ja viime aikoina akateeminen asiakirjoittaminen on vienyt suurimman osan ajasta kynän varressa ja näppäimistön äärellä. Kesäloman alettua olen päässyt takaisin viskelemään luovia ideoitani sinne tänne, mutta osa minusta haluaa purkaa ajatuksiani muuallekin kuin Facebookin statuspäivityksiin tai foorumeille.

Näistä sivuista tulee monitahoiset tekstisivut, joille kokoan mm. näitä ajatusvirran purkuja ja kirjastolaisen mietteitä, pakinointia sekä kaunokirjallista tekstiä, etenkin runoja ja lyriikkaa.

Kenties kirjasto herättää sisäisen bloggaajani.
Tähän loppuun pakollinen haiku (ovat trendikkäitä tätä nykyä):

Ketä kiinnostaa /
nuo turhat naputtelut? /
Nähtäväksi jää.