Toukokuu. Vastahan vuosi alkoi. Ja nyt näkyy jo kukkia etupihalla ja jääkiekkoa telkkarin ruudulla. Eipä siinä, kukat ovat kauniita ja jääkiekko viihdyttävää.
Edellisestä suoraan uraani liittyvästä postauksesta tulee kymmenen päivän päästä täyteen 9 kuukautta. Ikään kuin jonkin asian odotusaika olisi tulossa...tai jotain.
Minusta ei ole kuulunut mitään, mikä on miltei häpeällistä, mutta on siihen toki syynsä. On vain ollut niin hirmuinen kiire. Koulutehtäviä toisensa perään, kaikki hoidettava jonkinlaisella tietokoneella tai muulla vastaavalla päätteellä. Ei moisen ääreen enää lukemattomien työtuntien halua istua kirjoittamaan enää mitään, vaikka kuinka luovaa naputtelua rakastaakin. Jossakin menee raja.
Mutta on tässä edistyttykin. Lähtiessäni viime syksynä Englannin-ristiretkelleni aloitin samalla informaatiotutkimuksen aineopinnot, jotka aluksi olivat pelottaneet minua. Etenkin kirjatentit. Onneksi niissä saikin kaikissa pitää tenttimateriaalin vierellään ja tarkistaa kirjasta tärkeät nimet tai teorioiden pääkohdat.
Ja mihin nyt sitten onkaan tultu? Ainoatakaan tenttiä minun ei ole tarvinnut uusia ja arvosanojen tasokin on pysynyt haluamallani tasolla. Eilisiltana palautuslaatikkoon kolahti viimeinen lähdemateriaalia tarvitseva kirjoitustehtävä, jonka arvostelua odotellessa tarvitsee kirjoittaa kyseiseltä PR-viestinnän kurssilta enää oppimispäiväkirja sekä koko uraan liittyvän asiantuntijapäiväkirjan versio 2.0.
Sitten se kaikki on ohi. Minun ja minkä tahansa kirjastovirkailijan tai kirjastonhoitajan viran välissä on enää tutkinto-nimikettä kantavan paperin hankkiminen, ja ilman moistakin voisi olla mahdollisuus päästä jo jonnekin - niin kuin itse asiassa olenkin jo päässyt. Ensi kesänä minut ottaa lämmöllä jälleen kerran huomaansa pariksi kuukaudeksi tuttu ja turvallinen Siilinjärven kunnankirjasto.
Työhakemuksia olenkin tullut viskoneeksi ympäri Suomea pitkin kevättä. Jopa Aalto-yliopiston kirjasto otti minut työhaastatteluun tiukan seulan läpi yli kahdensadan hakijan joukosta, mikä on itsessään jo ylpeyden aihe.
Eli asioihin on tullut edistystä. Minä olen oikeasti kehittynyt, saanut asiantuntemusta, astunut suuria askelia lähemmäs sitä laman keskellä utopialta kuulostavaa työelämää. Jopa opettajat kutsuvat avoimen puolella meitä opiskelijoita asiantuntijoiksi. Jo mainitsemani kirjoitelma eli asiantuntijaprofiili onkin portfoliomainen, ansioluettelonkin liitteeksi sopiva teksti, jota tehdessä opiskelijan on tarkoitus kartoittaa osaamistaan, reflektoida oppimiaan asioita ja tekemäänsä työtä, määritellä oma asiantuntijuutensa. Kuulostaa joka kerta hienommalta kuin pelkästään tuilla elävän opiskelijan titteli.
Mutta liikaa ei kannata iloita ennen kuin kaikki on lopullisesti varmaa. Nyt vain yhtä tasaisesti ja varmasti askel kerrallaan, ei liian suuria loikkia. Eivät ne kirjat sieltä hyllystä karkaa. Ja jos karkaavat, on tulevaisuudessa minulle ainakin luvassa töitä - saada ne kirjat kiinni ja järjestyksessä takaisin paikoilleen.
_________________________
Kuulen sen jälleen./
En kutsua kevään,/
vaan rakkaan työni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti