Oli ihana herätä jälleen ilman minkäänlaista herätyskelloa - ikkunasta suoraan kasvoihini paistanut aurinko ajoi minut ylös, mutta ilman suurempaa kiirettä. Sunnuntai. Lepopäivä. Aamiainen tuli nautittua rauhassa katsoen televisiosta Britannian sotaveteraanien ja sodissa menehtyneiden kunniaksi pidettävää suurseremoniaa. Suorassa lähetyksessä Englannin kuningatar ja muut kuninkaalliset, pääministeri, muut suuret poliitikot ja lukemattomat muut kävivät laskemassa seppeleet sodissa kaatuneiden muistomerkille Lontoossa. Ihan hyvä, etten ollut varannut tätä päivää Lontooseen matkustamista varten, olisin saattanut jäädä jumiin liikenteessä ja kaiken lisäksi olisin missannut seremonian.
Viime viikot Somersetissäkin näin kaikkien kulkevan punainen unikonkukka rinnuksissaan kaatuneiden muistoksi. Juuri tämä aika vuodesta on joka vuonna omistettu sotien uhreille; tuotot unikonkukka-koristeista menevät hyväntekeväisyyteen. Muistojuhlat huipentuvat juuri tähän sunnuntaihin tänä vuonna.
Seremonian jälkeen Steve lähti näyttämään minulle Basingstoken keskustaa. Tämä kaupunki on suorastaan ihastuttava. Juuri sopivan kokoinen, väkiluvultaan verrannollinen Jyväskylään ja Joensuuhun. Palveluita kuitenkin on Suomeen verrattuna huomattavasti enemmän. Erikoisliikkeitä aivan joka sorttia ja lukuisia, valtavia kauppakeskuksia, kulttuurikeskuksia ja niin edelleen. Lisäksi kaupungissa on ihania puistoja rauhallisia hetkiä varten. Nappailin kuvia sieltä täältä, mutten pysty niitä nyt lataamaan tähän, koska kameraani ei saa kiinni tablet-laitteeseeni.
Pyysin Steveä ohjaamaan minut paikalliseen kirjastoon, koska minun piti tulostella varmuuden vuoksi matkalippuja seuraavia päiviä varten - ei voi olla aivan varma suostuvatko kaikki bussiyhtiöt lukemaan e-lippuja laitteiden ruuduilta. Kirjastossa en olisikaan pystynyt tulostamaan mitään ilman Steven paikallaoloa, koska moiseen olisi jälleen vaadittu kirjastokortti. Minusta on perin omituista, ettei suurissakaan kirjastoissa ole kaikille vapaita yleisökoneita. Tulosteiden maksullisuus minua ei haittaa, mutta että moiseen pitäisi olla ihan osoite Britanniassa? Sain kuitenkin liput tulostettua, joten lopputulos ratkaisee asian, palvelu oli joka tapauksessa ensiluokkaista, kuten kirjastoissa aina kuuluukin olla.
Erkanin oppaastani joksikin aikaa ja shoppailin keskustassa muutaman tunnin ajan, mutta koska oli sunnuntai, aivan kaikki kaupat eivät olleet kovin kauan auki. Noh, huominen ja tiistai on vielä aikaa ostoksille.
Illalla kello seitsemältä Steve vei minut paikalliseen konserttisaliin kuulemaan muistojuhlan kunniaksi järjestettyä konserttia, josta vastasi Basingstoken sinfoniaorkesteri. Pääsin vieläpä opiskelijahinnalla, ihanaa, että hyväksyivät suomalaisenkin opiskelijakortin! :)
Konsertti oli upea. Koristeluteemana oli punainen unikonkukka, paikalla oli varainkeräilijöitä sekä paikallisia sotaveteraaneja pukeutuneina seremoniallisiin univormuihinsa. Keskikokoisessa auditoriossa pääsi parhailta paikoilta kuulemaan upeita sävelmiä viimeisen sadan vuoden ajalta sekä jopa sovituksia kuorolle ja orkesterille Mozartin teoksesta Requiem. Klassikoiden seassa oli muitakin suuria nimiä, kuten Strauss. Lavalle nousi välillä kirkkaasti korkealta laulava oopperasopraano sekä ihastuttavalla lauluäänellä sotien aikaisia brittiläisiä tunnelmannostatuslauluja: Smile, smile, smile! Illan loppuhuipennus oli todella vaikuttavan sävellyksen esittäminen encorena: vuoden 1969 elokuvan The 633 Squadron tunnussävelmä, jonka voi kuunnella tämän linkin kautta.
Konsertin jälkeen suorimme tiemme takaisin Steven asunnolle, illalliseksi soijabolognesea, jälkiruoaksi tuoreilla englantilaisilla mansikoilla höystettyä mansikkajogurttia sekä suomalaista Pandan luomulakritsia! Huomenna olisikin luvassa aikainen aamu, koska bussini Lontoon megalomaanista ostosreissua varten lähtee klo 8.05.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti