Ainakin minun kohdallani siitä, että nukun kuin tukki iloisesti suoraan puoleenpäivään saakka. Vaikken edellisenä yönä valvonut edes hirmuisen pitkään, nukuin yhtäjaksoisesti ainakin yksitoista tuntia sivuuttaen iloisesti kaikki asettamani herätykset. No jaa, eipä aikatauluuni ollut mitään merkittynä, mutta silti moinen kertoo selkeästi lähestyvän muutoksen stressaamisesta.
Enää kaksi yötä Streetissä.
Lauantai-iltana lähtee juna viemään seikkailijaa kohti itää, ja kahden päivän sisällä pitäisi sitten saada kaikki tavarat inventoitua ja pakattua. Onneksi mukanani on pitkä lista aivan kaikesta mukaan ottamastani, joten niiden järjesteleminen ei ole suurempi ongelma, mutta sitten kuvaan astuvatkin ostokset - tuliaiset, omat uudet vaatteet, tilpehöörit ja ties mikä kaikki. Onneksi lähtiessäni pakkasin tavarat fiksusti siten, että nyt takaisin mennessäni ruumaan menee yhden 20-kiloisen laukun sijaan kaksi ja käsimatkatavara survoutuukin olkalaukkuuni. Tavalla tai toisella.
Mutta se olisi huomisen ja lauantain huolenaihe. Tänään oli ilmeisesti taas vain lepopäivä. Kuten jo mainitsin, pääsin ylös vasta kahdeltatoista keskipäivällä. Sen jälkeen vietin monta tuntia vain kartoittaessani tulevan majapaikkani seutuja sekä tutkiessani matkustusmahdollisuuksia ja niiden hintoja. Onneksi pääasiallisten matkojen liput olen jo varannut ja maksanut, joten niistä ei tarvitse välittää.
Illemmasta piipahdimme keskustassa hieman tutkailemassa lisää tuliaisostoksia ja sitten suorimmekin taas jokaviikkoiselle illalliselle Samin äidin talolle. Tällä kertaa oli luvassa chili con carne riisillä.
Herkullisen aterian ahtamisen jälkeen sovimme lauantain aikataulut (lähin juna-asema kun on jonkin matkan päässä täältä) ja saimme kyydin takaisin asunnolle. Ilta vierähti vain notkuen rauhassa sisällä, koska ulkona vain satoi ja satoi.
Vaan sellainen kuuluukin Brittilän sään olla.
Vaan sellainen kuuluukin Brittilän sään olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti