Huokaus...toisinaan yksinkertainen ei vain ole niin yksinkertaista.
Koko viikonlopun kestäneen seikkailun ja siitä raportoimisen jälkeen oli palattava arkeen, joka paljasti itsensä muunakin kuin pelkkänä määritteenä maanantaista, viikon aloittavasta arkipäivästä.
Maanantai toi tullessaan myös muistutuksen tentistä, joka pidettäisiin keskiviikkona. Eli ylihuomenna. Ja tällä kertaa tentti olisi paljon kovempi vastus kuin aikaisemmin, koska se kattaisi kokonaisen kolmen opintopisteen kurssin puhtaasti kirjatenttinä. Ei siis luentoja, ei harjoituksia, vain kasa tekstejä, joiden punainen lanka pitäisi löytää ja sitten sisäistää olennainen informaatio. Yliopistolaiset tuntevat kyseisen ruljanssin.
Kun rupesin lukemaan ensimmäistä tekstiä, olin tyrmistynyt. Olimme saaneet hieman ennakkovaroituksia aiheen hankaluudesta sekä sen vieraasta olemuksesta humanististen tieteenalojen opiskelijoille, mutta en uskonut sen olevan näin hankalaa. Bibliometriikkaa. Webometriikkaa. Informetriikkaa. Kaikenlaisia matemaattiselta näyttäviä mutta silti kaikkea muuta kuin laskennallisia kuvioita, jotka olivat välittävinään viestiä siitä, miten informaatiota sekä tietotekniikkaa käytetään erityisesti kirjastomaailmassa. Ei mitään tolkkua.
Yritin rauhassa perehtyä tekstiin kerta toisensa jälkeen, muttei mitään tulosta. Pidin taukoja ja palasin tekstin pariin, mutta ei. En vain ymmärtänyt. Aivoilleni kokonaisen päivän kestänyt seikkailu ja toisen mokoman kuluttanut sisällöntuotanto oli ollut liikaa, joten ne olivat narikassa yhä lepäämässä. Ne eivät halunneet ottaa vastaan minkäänlaista akateemista tekstiä.
Koetin lähestyä artikkeleita jos mistäkin vinkkelistä, mutta ei niistä saanut tolkkua. Mielessäni pyöri koko ajan vain ajatuksia matkalippujen hankkimisesta, kulkemisen aikataulutuksesta sekä laukkujen pakkaamisesta - ylipäänsä mieleni keskittyi vain jatkuvasti siihen, että pääsisin reilun viikon päästä turvallisesti takaisin kotiin.
Lopulta minun oli taivuttava. Minulla on niin paljon muuta lautasellani juuri nyt, joten jotain on pakko sivuuttaa. Priorisointi, se sana oli ainoa toivoni. Meni pitkään ottaa rohkeasti yhteyttä opettajaan ja sanoa, että tällä kertaa pyyhe kehään ennen kuin tuhlaan aikaani yhtään enempää vain surkean tai todennäköisemmin hylätyn tenttisuorituksen aikaansaamiseen. Jäin odottamaan vastausta pelonsekaisin tuntein.
Opettaja vastasi ja selvensi tilannetta kuitenkin niin, että sain lopulta vain etääntyä tietokoneelta, huokaistua syvään ja jäädä tuijottamaan ikkunasta ulos, järjestelemään ajatuksiani. Seisoin ikkunan edessä pitkään, katsellen ohikulkijoita ja maiseman editse tuulen mukana lentäviä lehtiä. Iso taakka oli nyt nostettu harteiltani ja asetettu sopivan välimatkan päähän. Se tulisi minua vastaan jossain vaiheessa, mutta ei onneksi enää juuri nyt. Aikalisän ansiosta ehtisin perehtyä aiheeseen kunnolla ja valmistautua tulevaan koitokseen muiden tehtävieni lomassa.
Ilta oli alkanut jo laskeutumaan kylän ylle, ja itsekin aloin vasta tajuta ajan kuluneen. Nälkä kouraisi minua oikein kunnolla vastanpohjastani. En ollutkaan syönyt tänään mitään muuta kuin aamiaisen, joten oli aikakin saada jotain murkinaa. Kävin suihkussa ja vaihdoin vaatteet, heittäen samalla takkini niskaan - minä tarvitsin hieman raitista ilmaa.
Ulkona lämpötila oli lähtenyt laskemaan huomattavasti viikonloppuun verrattuna, tunsin talven hiipivän hiljaa tännekin päin. Halusin hieman lohtua ruokapuolen osalta, joten menin metsästämään tarjouksia herkuista. Iltapalakseni päätyikin annos korma-currykanaa riisillä sekä jälkiruoaksi omena, pain au chocolate sekä iso lasillinen Tescon inkiväärivirvoitusjuomaa. Tällä siis tämä ilta.
Päästyäni takaisin asunnolle asetin aivoni takkini myötä takaisin narikkaan ja vetäydyin omiin oloihini. Kenties uni auttaisi minua järjestelemään asioita mieleni päällä.
Päätöksiä on välillä tehtävä, mutta huomenna on taas päivä uusi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti