The Urho's Slightly Bizarre Adventure - Day 43

Tällä kertaa hieman kiireessä kirjoitettua ajatusvirtaa kellonajan mukaan.
Huomenna sitten parempaa settiä! Kai. :)

6.13
Aamulla ylös kuudelta. Katsoin netistä sään. Ilmoitti, että luvassa hieman sadekuuroja aamulle, ja heti alkoi ikkunaan ropisemaan vettä. Ihan kuin sää olisi ollut silleen: "Krooh....mitä, munko vuoro nyt oli? Okei, mitä mun piti- -ai niin, sadetta!"

8.24
Bussi oli oikein nätisti yli vartin myöhässä, onneksi olin varannut aikaa vaihtaa EasyBus-kuljetukseen Victoria Coach Station -asemalla. Tämäkin oikein mukava yhteensattuma, koska bussikyytejä varatessani otin vahingossa hieman aikaisemman EasyBusin, mikä pakotti minua ottamaan tämän ainakin tuntia aiemmin lähtevän National Express -bussin. Jos olisin mennyt myöhemmällä NatExillä, olisin ollut auttamatta myöhässä EasyBusista. 

11.59
Viimeinen bussimatka Brittilässä, joka vei suoraan lentoasemalle. Aurinko piristi maisemia tulemalla esiin pilvien takaa. Ja kannatti tuostaa se lippu, koska hieman nihkeästi suhtautuivat edelläni menneen mobiililaitteen ruudulta näytettyyn lippuun.

15.40
Noin puolitoista tuntia sitten tuli käytyä jättämässä isot laukut lentöyhtiön huomaan, sitten kuljin kaikkien turvatarkastuksien läpi ja pääsin vihdoin kansainväliselle alueelle, josta itse käytän nimitystä No-Man's-Land. Täällä sitten odottelemaan toistaiseksi klo 17.50 saakka, jolloin on aikataulutettu tieto lähtöportista. Siihe saakka palloilua ympäriinsä, äsken kävin syömässä The Flying Horse -nimisessä Wetherspoon-ketjun ravintolassa. Hyvää oli, joskin yhä mautonta. Missä oli purilaisen kastike? Onneksi ei ollut hinnalla pilattu, pääsi halvemmalla kuin suomalaisissa vastaavissa.

17.03
On tullut hetkonen kuljeksittua ympäriinsä. Tuhlailin viimeiset kukkaron pohjalla olleet punnat, ei niitä olisi kannattanut enää vaihtamaan mennä. Istuksin pitkään paikallani kuunnellen musiikkia ja selaillen Internetin ihmemaailmaa - tiesittekö, että elintarvikevirasto Eviran mukaan ei enää saa puhua lörtsyistä, koska moinen ei kuvaile kyseistä elintarviketta tarpeeksi? Jotta näin Suomessa, halunnenkohan takaisin moisten turhien päätösten keskelle...?

18.10
Täsmälleen kymmentä vaille kuusi ilmaantui tieto siitä, mille portille pitäisi mennä odottamaan. Suuntasin heti portille 11. Oli hauskaa, kuinka yhtäkkiä pienellä alueella olevista ihmisistä enemmistö puhuikin suomea. Siellä täällä soi Nokian kuuluisa soittoääni. Taas askelta lähempänä kotia...

18.45
Kone lähti matkaan kohti Suomea. Kiinnitin turvavyöni ja noudatin kaikille yhtä tuttuja turvaohjeita, jotka esiteltiin samalla tavalla kuin aina ennenkin. Jouduin koneen kohottua korkeammalle kohtaamaan ärsyttävän olosuhdeseikan: koneen langaton verkko ei toiminut. Matka piti sitten pärjätä pelkällä mp3-soittimella. Onneksi latasin sen akun kokonaan eilen illalla.

AIKAMATKUSTUS ETEENPÄIN AJASSA - KAKSI AIKAVYÖHYKETTÄ ITÄÄN PÄIN

23.20
Lento oli kapteenin kuulutustenkin mukaan 25 minuuttia etuajassa. Mikäs siinä. Astuin väkijoukon mukana vihdoin takaisin Suomen maaperälle. Heti perään pääsin taas skannailemaan biopassiani sekä verkkokalvojani turvatarkastuksessa. Noudin pikaisesti hihnalta matkalaukkuni, jotka olivat nekin selvinneet perille turvallisesti. Sen jälkeen pääsin kulkemaan vapaasti ulos hengittämään minulle tuttua ja heti kodikkaalta tuntuvaa ilmaa.

23.42
Pikkusiskoni saapui miehensä kanssa noutamaan minua lentoasemalta. Pääsin majoittumaan kissojen keskelle - ja sain iltapalaksi oikein kunnon ravintolatason oikeaoppista risottoa. On pikkusiskosta tulossa melkoinen MasterChef. Ja ruisleipää! Tuota taivaallista, pehmeää, kuituisaa, makoisaa - nom!

2.11
Pitäisiköhän sitä mennä nukkumaankin? Aamulla nimittäin aikaisin bussiin ja kohti pohjoista...  

The Urho's Slightly Bizarre Adventure - Day 42

Ilmeisesti eilinen päivä oli ollut melko väsyttävä, koska heräsin vasta tasan kahdeltatoista, kun Big Benin kellojen sointi kaikui olohuoneen puolelta television toistamina (ei aavistustakaan mistä ohjelmasta oli kyse). Nousin ylös todella hitaasti, jälleen kiittäen itseäni siitä, että olin venytellyt kunnolla ennen nukkumaanmenoa edellisiltana - paikkani olivat yhä hitusen jumissa, enkä halunnut edes tietää, kuinka jumissa olisin ollut ilman venytyksiä.

Vaan jälleenpä pääsivät Britannian sääolot sanomaan minulle ähäkutti. Suorastaan masentavan sateinen ilma pakotti minut pelkistämään viimeistä kokonaista vuorokautta, jonka viettäisin tällä maaperällä tämän seikkailun aikana. Olin alun perin kaavaillut viettävän tämän päivän kulkien ympäri Basingstoken puistoalueita, istuskellen rauhassa kauniissa maisemissa ja napsien paljon valokuvia, mutta eipä tuo harmaus kovin houkuttelevan näköiseksi tee juuri mitään paikkaa tässä maailmassa.

Mutta on sadesäässä hyvätkin puolensa. Lähtiessäni kaupungille hoitamaan viimeisiä tuliaisostoksia sekä tulostamaan puuttuvaa matkalippua kohtasin jälleen sateen raikastaman ilman, joka yhdellä hengenvedolla auttaa matalapaineen keskellä uinuvalta tuntuvaa mieltä heräämään; keuhkoissa saakka viileältä tuntuva ilma antoi keholleni sysäyksen, joka auttoi laittamaan jalkaa toisen eteen sateenvarjonkin alla. Suunnistimme Steven kanssa ensimmäisenä kirjastolle, jotta tulostamatta jäänyt lippu ei jäisi millään tavoin viime tinkaan.

Tässä kohtaa minun on jälleen kerran pakko sanoa, että ainakaan Englannin kreivikuntien yleisissä kirjastoissa ei ole otettu huomioon alueen ulkopuolella asuvia asiakkaita, koska ilman Steven kirjastokorttia en olisi voinut tulostaa yhtään mitään. Jos olisin halunnut itselleni kortin, mikä on mahdollista, minulla olisi pitänyt olla jonkinlainen kirjallinen todiste siitä, että asuin edes väliaikaisesti jossain paikallisessa osoitteessa, eikä kuuden viikon ajalle ihan osoitteenmuutoksia ruveta tekemään. Lisäksi olosuhteista päättelin myös, että kirjastojen määrärahat ovat aivan yhtä niukat kuin Suomessa; kaikilla asiakaskoneilla oli tuo kirottu Internet Explorer -selain, eikä mitän muuta, ja vieläpä vanhentunut versio! Oli erittäin vaikeaa saada kaivettua e-lippu esille kyberavaruuden sopukoista, koska Google Drive ja IE eivät oikein tule toimeen keskenään. Sain kuitenkin monen mutkan kautta lipun viimein tulostettua, mikä oli pääasia.

Kirjaston (jota ei muuten kutsuta täällä nimellä Basingstoke Library vaan Discovery Centre) jälkeen jatkoimme tutkimaan muita Festival Place -ostoskeskuksen liikkeitä. Yksi kerrallaan löysin etsimiäni tuliaisia ja viivasin niitä yli mielessäni olleelta ostoslistalta. Muutaman tunnin kuljeskelun jälkeen Steve lähti suunnistamaan takaisin asunnolleen, mutta itse jatkoin ostoksia valtavassa ostoskeskuksessa vielä jonkin aikaa. Kaikki paikat oli koristeltu joulukuusilla ja -valoilla, kaikki kaupat täynnä lahjaehdotuksia ja alennuksia - jotka lopulta tulevat olemaan vielä edullisempia hintoja joulun jälkeen.

Suomi mainittu!

Näitä liukuportaiden ja hissien yhteydessä olevia merkintöjä on aina ihan kaikialla.

Illan pimetessä alkoi nälkäkin muistuttaa olemassaolostaan. Pysähdyin hyödyntämään yhtä kauppakeskuksen asiakkaille tarkoitettua interaktiivista infotaulua, josta pystyin tarkastelemaan läheisiä ravintoloita ja niiden tarjontaa. Päätin suunnistaa Ed's Dineriin, joka oli kauppakeskuksen toisessa päässä. Ravintola oli oikein kunnolla amerikkalaisen diner-ravintolan mukainen paikka, jossa soi rock-klassikoita - pöydissä oli jopa pikkuruiset jukeboxit, joista asiakkaat saivat päättää mitä paikassa soi ja hinta biisipäätökselle oli vain 20 pennyä!

Otin kunnon "Original"-nimellä kulkeneen aterian, joka oli oikein makoisa. Hintakaan ei ollut paha, pääsin halvemmalla kuin vaikkapa Amarillossa ja palvelukin oli erittäin hyvä.

Kyllä tätä mielellään söi samalla kun taustalla soi Little Richardin Long Tall Sally. 

Aterian päälle kiertelin ja kaartelin vielä siellä täällä, kunnes vihdoin totesin löytäneeni kaikki etsimäni tuliaiset ja suuntasin takaisin asunnolle pimeyden ja sateen halki. Asunnolla kupponen teetä sekä makoisaa mansikkalakritsia, sitten pakkaamaan tuliaiset kunnolla ja nukkumaan. Huomenna pitää olla ajoissa liikkeellä, jotta kaikki menee niin kuin olen suunnitellut.

Kotiin pääseminen tuleekin olemaan se kaikista suurin seikkailu, johon olen valmistautunut jo tänne saapumisesta saakka.

The Urho's Slightly Bizarre Adventure - Day 41

Aamu alkoi varhain. Kellot soivat jo kuudelta, ja nousin sängystä kuin hypähtäen. Pikaisen aamiaisen jälkeen puin ylleni kevyen mutta mihin tahansa säähän sopivan varustuksen, ja lähdin suunnistamaan kohti Basingstoken linja-autoasemaa. Kadut olivat melko hiljaisia. Aamuaurinko paistoi kirkkaasti pilvettömältä taivaalta kirpakassa syyssäässä ja kevyt tuuli puhalsi viileää ilmaa suoraan pohjoisesta. Saavuttuani perille jäin odottamaan kyytiäni, joka tulikin paikalle tuossa tuokiossa. Istuuduin ikkunapaikalle tuijottamaan maisemia, joiden ohitse bussi lähti kiitämään kohti pääkaupunkia.

Aurinko suorastaan paahtoi suurten ikkunoiden läpi kivutessaan ylemmäs kohti taivaankannen huippua - välillä mietin olisinko tarvinnut aurinkovoidetta keskellä marraskuuta. Reitti kulki Heathrow'n lentoaseman ohitse, ja oli todella erikoista nähdä valtavien jumbojettien nousevan ilmaan niin kovin läheltä. En hurmoksessani muistanut kaivaa kameraa esiin, ja kyyti jatkoikin matkaa pitkin moottoritietä.

Pian bussi kaartoikin Hammersmithin keskustaan. Kiitin kuljettajaa ja hyppäsin kyydistä. Saman tien kaivoin tablettini karttaohjelman esiin ja lähdin suunnistamaan kohti läheistä kauppakeskusta, johon olin suunnitellut meneväni ensimmäisenä. Löysin etsimäni liikkeen pian ja yliviivasin tuliaislistalta jälleen yhden kohteen. Jatkoin läheiseen ruokakauppaan, ostin Meal Deal -välipalan ja jatkoin temmellystäni pitkin Hammersmithin katuja. Olin katsonut kartalta muutamia kohteita, jotka kiinnostivat minua. Eniten minua kiinnosti vintage-kauppa Old Hat, erittäin hienolaatuisen mutta sopuhintaisen ja nimenomaan miesten vintage-vaatetuksen erikoisliike (yleensä liikkeet keskittyvät ainoastaan naisten vaatteisiin).

Kuitenkin Old Hat oli pettymys. En ole ilmeisesti millään muotoa brittiläisen muotoinen, koska kaikki paidat, takit ja liivit olivat minulle aivan liian isoja, mutta puolestaan esimerkiksi kengät olivat aivan liian pieniä - vaikka liikkeen kokoelma on aivan valtavan hieno ja laaja! Kiitin kuitenkin liikkeen ammattitaitoista ja ystävällistä henkilökuntaa ja jatkoin eteenpäin. Tarkastin seudun kirpputorit ja pari muuta liikettä, mutta jouduin jatkamaan edelleen tyhjin käsin.

Vaihdoin suunnitelmaa oikein olan takaa ja metsästin lähimmän julkisen liikenteen aseman. Kävelin nopsakkaasti Barons Court -metroasemalle, ostin edullisen päivälipun ja lähdin huristelemaan maanalaisella kohti Camden Townia. Puolisen tuntia meni matkaan, mutta samalla sain palautettuani mieleeni viime vuoden lontoonreissulla läpikäymiäni liikkeitä ja katukauppoja.

Saavuttuani perille aloin käymään urakalla läpi kaikkia mahdollisia ikuisten markkinoiden 

puljuja. Ihan kuin edellinen käyntini olisi tapahtunut edellisenä päivänä, koska kaikki samat alueet olivat täynnä samoja kauppiaita - ainoastaan myyntiartikkelit olivat hieman vaihtuneet viime näkemästä. Suuntasin Camden Lockiin sekä Stable Market -ostoskortteleihin, jotka olivat kirjaimellisesti täynnä sekä ihmisiä että kauppatavaraa. Sää vaihteli jatkuvasti, välillä satoi, välillä tuuli melko kovaa, välillä paistoi kuin kesällä konsanaan.

Muutaman kaupan jälkeen onnistuin vihdoin löytämään erään esineen, jonka olin luvannut ennen matkallelähtöäni ostaa ystävälleni! Ei siinä mennytkään kuin kahta päivää vaille kuusi viikkoa, mutta lopputulos ratkaisee aina! Iloisin mielin jatkoin markkinoilla pyörimistä useita tunteja.

Kävin läpi kaikenlaisia kokoelmia, joita ei missään muualla näkisi. Kuitenkin olin jälleen pettynyt - taas kerran etenkin liivien ja kauluspaitojen laajoista valikoimasta ei löytänyt ainuttakaan sopivaa mallia, ei ainuttakaan. Kävin läpi kaikki vaaterekit, vaatekappale kerrallaan rauhassa tutkaillen, mutta ei. Mukaani ei tarttunut yhtään mitään.

Koetin hieman piristää mieltäni syömällä jotain, koska hyvä ruoka, parempi mieli. Otin mix & match -annoksen kiinalaista ruokaa, jonka hotkin miettiessäni seuraavia kohteita.

Ruokailun jälkeen pyörin markkinoilla vielä jonkin aikaa. Oli jännä huomata, miten alueen tunnelma muuttui auringon hitaasti laskiessa horisontin alapuolelle. Pimeys laskeutui hiljaa alueelle, mutta meininki puolestaan tuntui vain ikään kuin kiihtyvän. Musiikkia alkoi soida kovempaa kaikkialla, ihmiset jammalivat pitkin kauppakujia ja markkina-alue muuttui melkoiseksi menomestaksi. Koska en itse löytänyt enää mitään kiinnostavaa, lähdin suunnistamaan jälleen kohti metroasemaa. Halusin vielä käydä keskustassa ennen kuin lähtisin suuntaamaan kohti Hammersmithin linja-autoasemaa, josta kyytini takaisin Basingstokeen lähtisi illalla.

Keskustassa nousin maan alta Oxford Streetillä, joka oli koristeltu todella upealla valaistuksella. Kaikkialla oli led-valoja, valoköynnöksiä ja valopalloja - Bond Streetin aseman kohdalla alkoi yllättäen jopa sataa kevyitä lumihiutaleita, jotka tajusin tekolumeksi vasta muutaman minuutin kuluttua, kun huomasin niiden satavan ainoastaan yhden rakennuksen kohdalla.

Primark puolestaan tuotti minulle yhden pettymyksen lisää. Olin vuosi sitten tutustunut liikkeen "kulttuuriin" ja konventioihin tarjouksien metsästämisessä, mutta ei sieltä yksinkertaisesti löytänyt yhtään mitään - jopa Bathin pikkuruisessa Primark-liikkeessä on enemmän valikoimaa miehille, enkä valehtele yhtään! Siellä miehille oli sentään kaksi erilaista mallia puvun liivejä, kun Oxford Streetin superkaupassa oli yksi. Suorastaan kiihtyneenä kävin koko kaupan läpi kahteen kertaan, mutta jouduin kellonajan vuoksi lähtemään kohti asemaa, että ehtisin ajoissa linja-autoni kyytiin. Shame on you, Primark, shame on you!

Viime kerralla löysin sentään jokusen vaatekappaleen, tällä kertaa jouduin vain tuhahtelemaan naurettaville "onesies"-tyyppisille fleece-haalareille, jotka jostain kumman syystä ovat muodissa miestenkin oloasujen keskuudessa. Pakko kysyä: kuka hemmetti haluaa näyttää kolmevuotiaalta julkisillakin paikoilla? Pitäkööt muotisuunnittelijat idioottimaiset keksintönsä, minä luotan kirppareihin, jotka tarjoavat tyyliä ja laatua.

Matkustin vielä kerran maanalaisella Hammersmithiin ja hakeuduin pysäkille, jolle istuuduin odottelemaan kyytiäni. Lopulta National Express saapuikin. Ensin kyyti kulki jälleen Heathrow'lle, jonka bussiasemalla jouduin odottelemaan noin tunnin verran seuraavaa suoraa kyytiä Basingstokeen. Pieni lepotauko teki kuitenkin terää, olin nimittäin kävellyt päivän aikana jo aikamoisia matkoja.

Toinen National Express -linjuri heitti minut perille takaisin aamuiseen lähtöpisteeseeni, josta raahauduin väsyneenä juomaan kupposen teetä, katsomaan dokumenttia ensimmäisen maailmansodan rintamalta otetuista valokuvista, vuodattamaan ajatuksiani teille, arvon lukijat ja lopulta nukkumaan. Huomenna viimeinen kokonainen vuorokausi Britannian maaperällä. Katsotaan mitä se tuo tullessaan...

The Urho's Slightly Bizarre Adventure - Day 40

Oli ihana herätä jälleen ilman minkäänlaista herätyskelloa - ikkunasta suoraan kasvoihini paistanut aurinko ajoi minut ylös, mutta ilman suurempaa kiirettä. Sunnuntai. Lepopäivä. Aamiainen tuli nautittua rauhassa katsoen televisiosta Britannian sotaveteraanien ja sodissa menehtyneiden kunniaksi pidettävää suurseremoniaa. Suorassa lähetyksessä Englannin kuningatar ja muut kuninkaalliset, pääministeri, muut suuret poliitikot ja lukemattomat muut kävivät laskemassa seppeleet sodissa kaatuneiden muistomerkille Lontoossa. Ihan hyvä, etten ollut varannut tätä päivää Lontooseen matkustamista varten, olisin saattanut jäädä jumiin liikenteessä ja kaiken lisäksi olisin missannut seremonian.

Viime viikot Somersetissäkin näin kaikkien kulkevan punainen unikonkukka rinnuksissaan kaatuneiden muistoksi. Juuri tämä aika vuodesta on joka vuonna omistettu sotien uhreille; tuotot unikonkukka-koristeista menevät hyväntekeväisyyteen. Muistojuhlat huipentuvat juuri tähän sunnuntaihin tänä vuonna.

Seremonian jälkeen Steve lähti näyttämään minulle Basingstoken keskustaa. Tämä kaupunki on suorastaan ihastuttava. Juuri sopivan kokoinen, väkiluvultaan verrannollinen Jyväskylään ja Joensuuhun. Palveluita kuitenkin on Suomeen verrattuna huomattavasti enemmän. Erikoisliikkeitä aivan joka sorttia ja lukuisia, valtavia kauppakeskuksia, kulttuurikeskuksia ja niin edelleen. Lisäksi kaupungissa on ihania puistoja rauhallisia hetkiä varten. Nappailin kuvia sieltä täältä, mutten pysty niitä nyt lataamaan tähän, koska kameraani ei saa kiinni tablet-laitteeseeni.

Pyysin Steveä ohjaamaan minut paikalliseen kirjastoon, koska minun piti tulostella varmuuden vuoksi matkalippuja seuraavia päiviä varten - ei voi olla aivan varma suostuvatko kaikki bussiyhtiöt lukemaan e-lippuja laitteiden ruuduilta. Kirjastossa en olisikaan pystynyt tulostamaan mitään ilman Steven paikallaoloa, koska moiseen olisi jälleen vaadittu kirjastokortti. Minusta on perin omituista, ettei suurissakaan kirjastoissa ole kaikille vapaita yleisökoneita. Tulosteiden maksullisuus minua ei haittaa, mutta että moiseen pitäisi olla ihan osoite Britanniassa? Sain kuitenkin liput tulostettua, joten lopputulos ratkaisee asian, palvelu oli joka tapauksessa ensiluokkaista, kuten kirjastoissa aina kuuluukin olla.

Erkanin oppaastani joksikin aikaa ja shoppailin keskustassa muutaman tunnin ajan, mutta koska oli sunnuntai, aivan kaikki kaupat eivät olleet kovin kauan auki. Noh, huominen ja tiistai on vielä aikaa ostoksille.

Illalla kello seitsemältä Steve vei minut paikalliseen konserttisaliin kuulemaan muistojuhlan kunniaksi järjestettyä konserttia, josta vastasi Basingstoken sinfoniaorkesteri. Pääsin vieläpä opiskelijahinnalla, ihanaa, että hyväksyivät suomalaisenkin opiskelijakortin! :)

Konsertti oli upea. Koristeluteemana oli punainen unikonkukka, paikalla oli varainkeräilijöitä sekä paikallisia sotaveteraaneja pukeutuneina seremoniallisiin univormuihinsa. Keskikokoisessa auditoriossa pääsi parhailta paikoilta kuulemaan upeita sävelmiä viimeisen sadan vuoden ajalta sekä jopa sovituksia kuorolle ja orkesterille Mozartin teoksesta Requiem. Klassikoiden seassa oli muitakin suuria nimiä, kuten Strauss. Lavalle nousi välillä kirkkaasti korkealta laulava oopperasopraano sekä ihastuttavalla lauluäänellä sotien aikaisia brittiläisiä tunnelmannostatuslauluja: Smile, smile, smile! Illan loppuhuipennus oli todella vaikuttavan sävellyksen esittäminen encorena: vuoden 1969 elokuvan The 633 Squadron tunnussävelmä, jonka voi kuunnella tämän linkin kautta.

Konsertin jälkeen suorimme tiemme takaisin Steven asunnolle, illalliseksi soijabolognesea, jälkiruoaksi tuoreilla englantilaisilla mansikoilla höystettyä mansikkajogurttia sekä suomalaista Pandan luomulakritsia! Huomenna olisikin luvassa aikainen aamu, koska bussini Lontoon megalomaanista ostosreissua varten lähtee klo 8.05.