The Urho's Slightly Bizarre Adventure - Day 36

Keskiviikko. Viisi viikkoa sitten saavuin maahan keskiviikkona. Viikon päästä poistun maasta keskiviikkona.

Aamun sarastaessa olin tehnyt viimeisen viikon alkamisen kunniaksi päätöksen käydä vielä kerran seudun pikkukaupunkien markkinoilla. Suuntasin aamiaisen jälkeen suoraan ulos auringonpaisteeseen. Lähestyvä talvi tuntui ilmassa, koska kauniissa aamuauringon loisteessakin pieni viima kirpaisi nenänpäätä. Taivaalle oli kertynyt melkoinen pilvimassakin, joten pidin koko ajan sateenvarjoa hollilla. Kuitenkin aurinko itsepintaisesti helotti koko ajan jostain pilvenraosta, joten jopa hieman ukkospilveäkin muistuttavat tummat hattarat taivaalla jäivät pian huomiotta.

Bussi saapui ajallaan pysäkille. Hyppäsin kyytiin, joka hurautti suoraan Wellsiin Glastonburyn keskustan halki. Kävelin suoraan pikkukujien kautta kauppakadulle, ja kävin läpi ensimmäiset silmiini osuneet kirpputorit, jotka olivat nekin jo alkaneet tulla minulle tutuiksi. Sen jälkeen suorin tieni markkina-alueelle, olihan keskiviikko eli paikallinen markkinapäivä.

Samat tutut naamat kaupittelivat käsitöitä, ruokia ja ties mitä, samoilla paikoilla kuin aina ennenkin, samalla asenteella ja saman tunnelman alla. Hetken pyörittyäni kojujen keskellä spottasin markkina-alueen reunaan ilmestyneen kyltin, joka ei ollut aikaisemmin ollut siinä. Ilmeisesti jotain uutta, tuumasin. Menin tutkimaan sisätilamarkkinatiloja, joihin oli asettunut lukuisia antiikkia, keräily- ja arvoesineitä myyviä, aivan yhtä iloisesti kuin kaikki muutkin hymyileviä kauppiaita.

Pöydillä oli vanhan- ja uudenaikaista tavaraa laidasta laitaan, myös käsitöitä, mutta pääasiassa koruja, tyyriimmän oloisia astioita ja ruokailyvälineitä, hopeaa, kultaa ja jopa timantteja. Pöydille oli levitetty myös edullisia antiikkilöytöjä, jotka olivat melko lailla rihkamaa, mutta laadukasta moista - siispä aivan mahtavia mahdollisuuksia LARP-harrastajalle! Selailin ja kaivelin pöytien aarrekasoja läpi, ja muutamalla punnalla ostin monia erilaisia rintakoruja, joista voi myöhemmin modifioida LARP-hahmoilleen kaikenlaista - aseiden koristeita, viitan- ja vyönsolkia ja niin edelleen.

Aarrekammiosta siirryin takaisin kadunvarsikirpparien pariin, mutten Wellsin markkinoilta löytänyt enempää. Siispä jatkoin liikkumista kohti bussiaseman vierellä olevaa Tescoa, nappasin sieltä välipalan (Meal Deal Time!) ja menin tuttuun tapaan nojailemaan linja-autoaseman reunustalle muuria vasten mutustelemaan eväitäni.

Ja kuinka ollakaan, juuri kun sain syötyäni ja heitettyäni roskat roskiin, ilmestyi se sama kilpikonnanvärinen kissa muurin harjalle naukumaan huomiota - sama pikku yksilö, joka tuli aina pitämään minulle seuraa, kun odotin bussia. Sitten pikku kisu jatkoi hurmaamaan muitakin paikalla olleita, ja pian kaartoi bussikin sille samalle asemalaiturille kuin aina ennenkin. Ennen kuin astuin kyytiin, katsahdin taakseni vielä kerran. Sanoin mielessäni näkemiin ja hyvästit toistaiseksi Englannin pienimmälle kaupungille.

Nähdään kenties jonain päivänä tulevaisuudessa, Wells!
Palaan joskus mitä suurimmalla todennäköisyydellä, koska tänne on tuotava ystävänikin aarreaittoja penkomaan.

Bussi hyrryytti pikaisesti Glastonburyyn ja pysähtyi tuttuun tapaan kauppakadun yläpäähän. Lähdin saman tien selaamaan läpi paikallisia kirpputoreja sekä noituus- ja goottikauppoja, joita pikkukylä on pullollaan. Löysinkin hyväntekeväisyysliikkeistä hieman arkivaatteita itselleni lisää: alle kympillä irtosi hyvä kauluspaita sekä kestävänoloiset reisitaskuhousut, molemmat kerrankin minun kehomallilleni sopivia. Moisia ei tahdo isommista liikkeistä pitkäjalkainen, lyhytselkäinen tyyppi löytää, puhumattakaan slim fit -muotoon ommelluista vaatteista.

Parin tunnin kiertelyn ja eloisan juttutuokion aikaisemmin tapaamani "Nobody knows!" -herrasmiehen kanssa kävelin takaisin Streetiin, koska illan hämärä alkoi pikkuhiljaa hiipiä kylän ylle. Kuitenkaan en vielä sanonut hyvästejä naapurikylälle, koska aiemmin valloittamani Torin ohella Glastonburyn merkittävin nähtävyys oli yhä näkemättä - sen onneksi ehtisin vielä käydä katsastamassa.

Kävelymatka sujui näppärästi kuten aina. On aina yhtä virkistävää kävellä raittiissa ilmassa kylien välillä, etenkin kun sääolot olivat muuttuneet kosteasta ja sumuisesta matalapaineesta kirkkaaseen, viileään ja hieman kuivempaan ilmaan. Kostea meri-ilmasto ei sovi ainakaan minun kaltaiselleni.

Saavuin perille illallisaikaan. Ennen syömistä tiskasin vuorellisen astioita, ja sitten istuin appeeni äärelle rentoutumaan ja katselemaan ikkunoista ilotulitteita, jotka alkoivat paukkua kansallisen juhlapäivän kunniaksi kaikkialla. Guy Fawkesin päivä eli Bonfire Night pamautteli väriloistoa pitkin taivaita. Tiukkaan suomalaiseen uuden vuoden juhlimisen käytäntöön tottuneen mielestä oli niin outoa nähdä kaikkien kansalaisten paukuttelevan toinen toistaan suurempia tulitteita pitkin pikkukyliä marraskuun alussa. Täällä moinen olisi sallittua muutenkin milloin tahansa, toisin kuin Suomessa. Ja käymieni keskusteluiden perusteella puolestaan uusi vuosi ei innosta englantilaisia ampumaan ilotulitteita. Mielenkiintoinen ero kulttuurien välillä jälleen.

Ilta kuluikin värikkään paukuttelun seuraamisen parissa.
Omasta lähtölaskennastan taas yksi päivä on takana.

The Kirjasto-Urho II

Kirjastoloki

MAANANTAI
Juhannuksen jälkeinen maanantaiaamu.

Kirjastoon saapuu asiakas. Hän ei vastaa tervehdykseen vaan jättää kylmänviileästi muutaman kirjan pinon palautustiskille. Nyrpeä pokerinaamailme kasvoillaan kääntyy ja astelee melko sutjakkaasti pois.

Mietin itsekseni, että olipas siinä maanantaista äkääntynyt persoona.

Sitten pinosta paljastuukin Twilight-sarjan kirja.

Lounaaksi muuten teeripaistia, lälläspöö.

TIISTAI

Matkallani töihin koin melkoisen elämyksen: koko kunnan yläpuolella hehkui upea haloilmiö.
Kaiken päälle suuren sateenkaaren päässä häämötti työpaikkani, tuo armas kirjasto. Näkymä enteili hyvää työpäivää tai vähintään lisäsi motivaatiota - etteikö kirjastotyötä kohtaan muutenkin moista olisi rutkasti.
Loppujen lopuksi vartti ennen työpäivän päättymistä sattui erään palautetun kirjan välistä löytymään Veikkauksen Flaxi-arpa.

Voittoa siinä ei kuitenkaan ollut. Harmi, mutta silti hauska sattuma.

Lounaalla mutustelin jälkiruoaksi lakupaloja -  noukkimalla niitä pussista haarukalla (en halunnut sotkea käsiäni, koska luin samalla kirjaa). Onneksi kukaan ei ollut näkemässä.

KESKIVIIKKO

Niin hiljainen päivä, että tänään esittelen kirjastolaisen työvarusteet!
Aivan lepakkovyötä ei tarvita, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan kirjastotyössä kuuluu olla asianmukainen varustus - työpaikasta ja työtehtävistä riippuen, luonnollisesti.

Asiallinen vaatetus - Siistit ja asialliset mutta mukavat vaatteet sisätyöhön. Kuitenkaan kaikilla ei tarvitse olla systemaattisesti samanlaiset vaatteet, eli persoonallisuus kunniaan!

Hakakoukku - On hyödyllistä pitää avaimet mukana, jotta pääsee työpaikalle sekä kulkemaan kirjaston henkilökunnalle tarkoitetuissa tiloissa. Soveltuu monenlaisten kätevien esineiden kuljettamiseen huomaamattomasti mutta käden ulottuvilla.

Käsivoide - Sivariaikoina yksi päivä lehtisalissa riitti raastamaan käsieni ihon miltei vereslihalle etenkin kynsinauhojen kohdalta. Ja on ihonhoito on muutenkin tärkeää.

Sisätyöjalkineet - Mukavat jalkineet pelastavat työpäivän. Omani löysin Lontoosta alle kymmenellä punnalla, näissä on myös mukavat hierovat pohjalliset.

Työkäsineet - Vaikka moni saattaa olla eri mieltä kanssani, tiukat ja joustavat työhanskat ovat erittäin kätevät etenkin hyllyttäessä. Kämmenpuolella kannattaa olla hyvä kumigrippi, jotta muovitetusta kirjastomateriaalista saa paremman otteen. Ovat hyödyksi myös cd- ja dvd-materiaalin käsittelyssä. Lisäksi ainakin minun mielestäni muovitettujen kirjojen pintaan tarttuu paljon likaa, jota saisi olla koko ajan pesemässä pois, minkä jälkeen uudelleen rasvaamassa käsiään. Näitä saa halvalla rautakaupoista, sekatavarakaupoista ja suuremmista marketeistakin. On kuitenkin syytä valita ihotyypilleen sopivat käsineet, koska jotkut voivat olla allergisia joillekin materiaaleille.

Mp3-soitin + kuulokkeet - Työpäivän sujuvuutta edistää musiikki. Kuitenkin kirjasto on tunnetusti hiljainen työpaikka. Siispä pidän äänenvoimakkuutta pienimmällä mahdollisella ja vain toista nappia korvassa. Myös itse soitin on mahdollisimman helposti käden ulottuvilla, jotta saan keskeytettyä musiikin tarpeen tullen. Toinen vaihtoehto moiseen on vain tempaista nappi pois korvasta. Aamulla ennen kuin kirjasto avataan voi musiikkia pitää hieman kovemmallakin hyllyttäessä.

Kännykkä - Jotta on tavoitettavissa ja pystyy soittamaan apua hätätilanteessa, eli kännykän perimmäinen olemus. Kuitenkin äänettömällä! Kenelläpä ei moista nykyään olisi, vaan itse en älypuhelimiin luota. Kunnollinen älytön luuri, silloin kun Nokia vielä teki hyviä kännyköitä.

Olemus ja asenne - Kirjastolainen on systemaattinen, tarkka ja topakka mutta samalla ystävällinen asiakaspalvelija. Eli tiukkuutta, joka tarjoillaan hymyn kera.

TORSTAI

Ainakin kirjailija John Steinbeckin mukaan torstai on toivoa täynnä (tai oikeastaan moinen on vain kääntäjän tulkinta teoksen nimestä, joka on alun perin Sweet Thursday), mutta tänään maailma tuntuu jotenkin jämähtäneen hieman paikoilleen. Mikään ei oikein etene tai edisty, mitään uutta ei tapahdu eikä vanhakaan muutu. Jotkin asiat viriävät esille, mutteivät kuitenkaan aloitusta tai ajatustasoa edemmäs pääse.

Sain sentään täytettyä hakemuksen, jolla sisällyttäisin kirjastotätiyden perusopintoni osaksi kandidaatin tutkielmaani, mutta eipä sitä vielä tullut lähetettyä. Töissä puolestaan sain idean uutta kirjanäyttelyä varten (siitä saatte kuulla kenties myöhemmin), mutta moinen pitäisi ensin koota ja kyhätä kasaan.

Toisaalta, eikös moinen osoita ainakin jonkinlaista toivon pilkahdusta asioiden etenemisessä?
Kylläpä menee filosofiseksi...

PERJANTAI

Kas niin, onnistuneen viikon sarkastinen bingo täyteen saman tien! Tällä viikolla jokaikinen työpäivä alkoi myöhässä. Sinne meni koko kertynyt ylityöminuuttien saldo, onneksi juuri tällaista varten olin sitä säästänyt. Odotan niin innolla sitä päivää, kun ah-niin-ihastuttavan-paljon minua väsyttävät lääkkeet poistuvat elämästäni. Jos sellainen vielä koittaa. Toivottavasti

Tänään sähköpostilaatikkooni ilmestyi viesti, joka mahdollisesti aiheutti sydämeni jättämään pari lyöntiä väliin; tervetulotoivotus kirjastotätiyden aineopintoihin. Ensi syksynä siis alkaa akateemisen pätevyyteni täydentäminen, ja viestin perusteella opinnot aloitetaan orientaatiopäivämeiningillä Helsingissä. Sen jälkeen taas runsaasti koneella istumista ja naputtelemista tiedossa vuoden ajaksi. Hieman jännittää, koska kulunut vuosi oli jo raskas.

Noh, mikä ei tapa, se vahvistaa. Ja tässä tapauksessa moinen on aivan totta, koska selvittyäni olen ensi vuonna kesäkuun lopussa tutkinnon loppuunviemistä vaille kirjastonhoitaja - tietysti olisi ihan mukavaa saada sitten töitäkin.
_________________________

Siinä vierähti yksi opiskelevan kirjastokesätyöläisen perustyöviikko.
Kuten näkyy, vaikka etenkin tiskin takana työssä on omat rutiininsa, ei yksikään työpäivä ole keskenään samanlainen. Tämän kevyen viikkolokimerkinnän lukeminen omasta toimestanikin yhä ylläpitää kirjastotyön arvoa ja todistaa minulle, että olen valinnut oikean työuran.

(Tällä kertaa haikun tilalla tanka.)

Tiedon keskellä /
kyyhöttää yksinäinen. /
Päiviä viisi /
viikonloppua oottaa /
mut työstänsä nauttien.