The Urho's Slightly Bizarre Adventure - Day 2

Vaihdan aikamuodon tänään preesensistä imperfektiin, koska aiemmin olen kirjoittanut asioita sitä mukaa muistiin kun niitä on tapahtunut, tänään puolestaan on vuorossa kuluneen päivän kertaus. :) Tuli vain mieleen tätä miettiessäni.

Herääminen pitkän matkapäivän jälkeisenä aamuna ystävieni Lindan ja Samin asunnossa oli hankalaa, mutta lopulta sain itseni ylös kymmeneltä. Ulkona aurinko jo pilkisti pilvien lomasta, lämpötila ulkona kipusi koko ajan asteikolla lähemmäs ja lähemmäs kahtakymmentä celsiusta.

Olin jo ennen tänne lähtemistä päättänyt yhden asian: lenkille joka aamu, edes lyhyelle. Niinpä nappasin nopeasti aamulääkkeet, puin lenkkeilyvaatteet ylleni ja astuin ulos. Ilma tuntui kuin elokuiselta aamulta Suomessa. Linnut lauloivat, lämpöinen lounatuuli kahisi puissa ja koululaiset kulkivat kaduilla rennosti kesävaatteissaan - voin vaikka vannoa, että en nähnyt kellään edes takkia yllään. Hymähdin hiljaa miettiessäni kuinka kotipuolessa ihmiset todennäköisesti kaivoivat pitkiä alusvaatteita ja villasukkia kaappiensa syövereistä.

Asetin kännykkääni ajastimen kymmenen minuutin päähän, käänsin katseeni satunnaisesti oikealle ja päätin tämän aamun lenkin olevan kyseisessä suunnassa. En ollut ehtinyt tutustua seutuun muutoin kuin Googlen karttapalveluiden avulla, joten päätin antaa aistieni sekä suuntavaistoni ohjata minua. 

Lähdin askeltamaan tasaista hölkkävauhtia pitkin kapeaa jalkakäytävää kauniiden kivitalojen kehystäessä kulkureittini. Arkiaamu näkyi ihmisten touhuista: jotkut kiinnittivät kadun varrella hinausköyttä kahden auton välille, toiset olivat pesemässä omaa kulkuneuvoaan rivitalon etupihalla. 

Käännyin kadunkulmasta juoksemaan punaisten tiilitalojen reunustamaa mäkeä ylöspäin.

Tunsin jatkuvasti jonkin asian vaivaaman minua ja koetin miettiä syytä moiseen. Lopulta pieni säikähdys katua ylittämään lähtiessäni sai minut tajuamaan seikan: vasemmanpuolinen liikenne. Mitään ei onneksi tapahtunut, auto tuli vain kulman takaa suhteellisen nopeasti; onneksi reaktiokykyni oli enemmän hereillä kuin minä itse.

Paljon suomalaisia valopylväitä paksummissa tolpissa oli kiinni ilmoituksia, mitä milloinkin. Jotkin ilmoittivat kissan olevan valitettavasti kadonneen, toisissa mainittiin alueen olevan naapurien yhteistyön avulla vahdittua aluetta. Jatkoin juoksuani vaahteroiden alitse nurmikolla, (on paljon mukavampaa ja terveellisempää juosta muulla pinnalla kuin asfaltilla). Vanha kyltti kertoi minun kulkevan pitkin "Public footpath" -polkua, joten minun ei tarvinnut pelätä äkäisiä talonmiehiä - seudulla oli todella paljon huomautuksia nurmikoiden sottaamisesta ("No fouling the grass, please.").

Vaahterapoluksi mielessäni nimittämäni kulkutien varrella oli mielenkiintoinen näkymä: kepin nokkaan kinnitetty tyyny, jolla lepäsi hieman ylikypsä banaani. En vieläkään tiedä miksi se oli siinä - ja mitä luultavimmin on yhä. Liekö joku siinä uskossa, että seudulla liikkuu apinoita, tiedä häntä.

Siirryin pensasaidan takaa takaisin päällystetylle jalkakäytävälle, tällä kertaa kulkemaan jonkinlaisen urheilukeskuksen ohitse. Puisesta rakennuksesta pilkisti pilttuistaan hevosten päitä, jotka heinää mutustaen seurasivat ohitsekulkijoita ja hörähtelivät hiljaa keskenään.

Kaarsin tielle, jonne osoittava kyltti ilmaisi suunnassa olevan jonkinlaisen siideri- tai omenamehutehtaan. Mutkittelevan kadun varrella olevat talot olivat yksi toisensa perään yhä erikoisemman näköisiä, muurien takaa kohoavia kauniita kivitaloja, joiden nurmikot oli leikattu sileäksi kuin golfradalla ja joiden pihalle pääsi ainoastaan rautaisten porttien kautta.

Mielenkiintoinen seikka jalkakäytävien varsilla oli ulos jätetyt kulmikkaat muoviämpärit, joiden olemus selvisi vasta tarkemman tutkimisen jälkeen. Ensin luulin niiden liittyvän jotenkin perinteisen englantilaisen kulttuurin maidonjakeluun, mutta ne lopulta paljastuivatkin biojäteastioiksi. Yhdelläkään pihalla ei ollut suurta bioroskista, mutta kaikkien talojen edessä oli samanlaiset pienet muoviastiat. Kaikenlaisia tapoja sitä onkin maailmassa...

Jätteenkäsittelypohdintoni keskeytyivät, kun puhelimeni ajastin komensi minut kääntymään ja suunnistamaan takaisin majapaikkaani. Käytin maamerkkeinä kadulle pälyileviä hevosia, vastapestyjä autoja ja sähkötolppiin kiinnitettyjä ilmoituksia ja lopulta pääsin ongelmitta takaisin ystävieni asunnolle. Venyttelyn, raikkaan suihkun ja hieman myöhäisen aamiaisen jälkeen suunniteltiinkin jo lähtöä tutustumaan Streetiin lähemmin.
___________________________

Auringonpaisteessa käveleminen eloisassa maalaispikkukaupunkiympäristössä on aivan ihanaa. Hymyillen tervehtiviä vastaantulijoita, ystävällisiä kauppiaita, sulotuoksuja konditorioista ja ravintoloista - ah! Ruokaostosten jälkeen minulle esiteltiin paikallinen videopelaajan aarreaitta Insane Games, joka oli täynnä melkein laittoman halpoja pelejä. Suomesta ostetun pelin hinnalla sai täältä kolmesta viiteen kappaletta samoja pelejä mille tahansa konsolille aina 8-bittisistä retroista uusimman sukupolven laitteisiin. Tulen mitä luultavimmin palaamaan kyseiseen liikkeeseen seuraavien viikkojen aikana useamminkin.

Siirryimme keskustassa sijaitsevaan Clark's Village -ostoskortteleihin, joissa oli kaikkea mahdollista. Suklaapuoteja, nörttitavarakauppoja, klassisia vaatteiden erikoisliikkeitä - you name it. Minua säväytti suunnattomasti pienen ostoskylän keskellä pyörinyt ihana karuselli karnevaalimusiikkeineen. 

Ostoskierroksen aikana tuli käytyä läpi ihanan siististi järjestellyt kirpputorit ja muut hyväntekeväisyyteen tuottonsa lahjoittavat puodit, joista saattoi löytää miltei mitä tahansa. Lopulta lähdimme kävelemään takaisin välipalalle, kulkien linnamaisten rakennusten lomitse. Näin niiden keskellä myös ihastuttavan kirjaston, johon minulla on aikomus tutustua mahdollisimman pian.
___________________________

Kuuden maissa lähdimme kävelemään minua majoittavan pariskunnan toisen puoliskon, Samin, äidin luona oikein kunnollisella illallisella. Puikkelehdimme pitkin talojen välissä kulkevia kävelyreittejä, ja meitä vastaan tuli jatkuvasti ihmisrakkaita kissoja kiehnäämään jalkoihin ja kehräämään kuin pienet hyrinäkoneet. Ihanan idyllisessä talossa asustava emäntä oli saapuessamme tekemässä aivan uskomattoman herkullista intialaista ruokaa, currykanaa riisin sekä linssimuhennoksen kera.

(Minäkin tahdon keittiöni lattian olevan näin nätti!)

Ilta kului herkullisen aterian ohella oikein kunnon englantilaisen perhekeskustelun parissa - Samin äiti ystävällisesti sekä ammattimaisella opettajan otteellaan korjasi myös kieliopilliset virheeni - ilta aivan huomaamatta ja rauhallinen pimeys laskeutui yllemme. Olo oli kuin minut olisi otettu heti osaksi perhettä, jonka kissa Sidney myös toivotti minut tervetulleeksi maahan. Sain seikkailulleni myös lisää maustetta ensi sunnuntaiksi sovitulla vierailulla Bristoliin. Sitä odotellessa minulla onkin suunnitelmissa tehdä ensi maanantaina erääntyvät kirjastotätiyden tehtävät huomenna.