Aurinko paistoi tuulessa heiluvien puiden takana. Tälläkin kertaa meni melkein puoli tuntia saada itseni kunnolla hereille, mutta sujahdettuani lenkkeilyasuun suunnistin heti ihanan raittiiseen ulkoilmaan ja pistin juoksuksi saman tien. Päätin navigoida jälleen kerran sinne samalle niittyreitille, eikä mennyt aikaakaan kun pääsin taas tervehtimään pellon laidalla seisoskelleita lehmiä sekä purossa kelluskelevaa joutsenparia. Eikä aiemmin esittämäni veikkaus mennyt ollenkaan huti; pellon keskellä istui haikara. Nappasin kuvan kännykälläni, mutta koska se oli niin pitkän matkan päässä (ja istua jurotti keskellä niittyä sulkiensa alla lämmittelemässä, kuin olisi murjottanut hartiat lysyssä), ei pikkudigikameralla saanut tallennettua kuin tumman pisteen keskelle valokuvaa. Noh, onneksi hieno maisemakuva Glastonburyn kukkulasta, jos ei muuta.
Äpylien aamutervehdys.
Joutsenet aamiaisella.
Toinen niistä aivasti nostaessaan pään veden alta, en voinut olla repeämättä nauruun.
Toinen niistä aivasti nostaessaan pään veden alta, en voinut olla repeämättä nauruun.
Kyllä se haikara siellä on! Se pieni tumma piste miltei täsmälleen kuvan keskellä! :)
Muistomerkki, josta olen kirjoitellut aiemminkin.
Juoksin aamuauringon loisteessa peltojen poikki, oikaisin niityn laidasta hautuumaan parkkipaikalle ja sieltä reitille kohti pensastunnelia. Saavuttuani pensaikkolabyrinttiin päätin tutkia sitä hieman tarkemmin. Polkuverkosto osoittautui karjapoluksi, koska sen toisessa päässä oli lyhyen mutkan takana portti toiselle pellolle. Moiset olivat kyllä tuttuja Suomestakin, mutta koska korkeiden honkajättien juurelle ei juurikaan voi muodostua tunneliverkostoa alaoksista, en ollut edellisellä käyntikerralla osannut yhdistää labyrinttia lehmien vakiolenkkipoluiksi. Kohautin harteitani ja jatkoin vanhaa reittiä eteenpäin kohti Streetin keskustaa. Taajama-alueeseen tutustumisen jälkeen suorin tieni takaisin asunnolle, naurahdin puuttuvalle roska-astialle (ks. kuva alla), venyttelin, tein muutamat lihassarjat ja menin suihkuun.
Elämän tarkoitus oli kadonnut, ehe ehe.
Olin alkanut palauttaa mieleeni minua muutaman tunnin päässä odottavan tentin, jota varten olin päntännyt edellisinä päivinä pelonsekaisin tuntein. Onneksi aiheet eivät olleet hankalia, Verkko 2.0 sekä Kirjasto 2.0 olivat etenkin ikäiselleni kirjasto- ja informaatioalan ystävälle hyvin tuttuja elementtejä nykypäivästä. Aamiaisen jälkeen nappasin kuitenkin tenttikirjan vielä käteeni ja aloin kertaamaan lukujen pääasioita sekä yhteenvetoja. Onneksi saisin pitää kirjaa tentinkin aikana vierelläni, koska niin täynnä yksityskohtia olevan kirjan ulkoa opetteleminen ei tule tällä hetkellä kysymykseenkään - on niin paljon ajateltavaa.
Valmistauduin tenttiin monta tuntia, mutta ehdin kuitenkin pitää pienen lounastauon iltapäivällä. Sitten kello lähestyi kolmea. Lainasin Lindan kannettavaa tietokonetta ja pystytin olohuoneen sivupöydälle työpisteen. Sitten istahdin koneen äärelle ja jäin odottamaan tenttitehtävien ilmestymistä sivuille.
Kaikki tenttiä varten tarvittava.
Tehtävät ilmaantuivat Optima-oppiympäristöön kellon lyödessä kolme iltapäivällä paikallista aikaa. Onneksi minulla oli pieni etulyöntiasema Suomessa tehtäviä tekeviin verrattuna, koska oma päiväni ei ollut vielä ehtinyt venyä turhan pitkäksi. Tehtäviä oli kaksi, molemmat esseemuotoisia. Tutkin kysymykset moneen kertaan läpi ja totesin, että kyllä minä tähän pystyn! Muistin kysymyksissä esiintyvien termien sijainnin tenttikirjallisuudessa ja perehdyin saman tien faktojen tarkistamiseen. Sitten uppouduin tehtäviin ja ignoroin koko muun maailman. En varmaan olisi huomannut, jos olohuoneen seinästä olisi ajanut rekka läpi ja jättänyt vain minut nököttämään tietokonepöydän äärelle, uiskentelin niin muissa maailmoissa informaatiotutkimuksen terminologiassa.
Kolmen tunnin kuluttua lähetin tiedoston verkkokansioon ja huokaisin helpotuksesta. Siinä se. Nyt voisin levähtää hetken ja puuhata muutakin kuin kirjojen ja ylipitkien PDF-tiedostojen äärellä huonossa asennossa retkottamista päivästä toiseen - ei sillä, seuraava tentti olisikin jo 3 viikon kuluttua ja maanantaina on tiettyjen tehtävien deadline. Kuitenkin sysäsin kaikki kouluun liittyvät ajatukset sivuun, sillä oli aika lähteä sovitulle illalliselle jälleen Samin äidin luokse. Vaihdoin vaatteeni ja lähdimme suikkeloimaan kapeita kujia pitkin kylän toiselle laidalle katetun pöydän äärelle.
Ja kyllä tosiaan kannattikin nähdä vaivaa tentin eteen ja tuntea ansainneensa ihanan aterian herkullista naudanlihapataa englantilaisen perunamuhennoksen, parsakaalin ja herneiden sekä pommes noisettes -palloperunoiden kera. Kyllä kelpasi. En ollut syönyt niin hyvää kotiruoka-ateriaa pitkään aikaan, ja aterian päälle melkein nukahdin pöytään kaikkeni antaneena ja etukäteispalkinnon saaneena. Ei haitannut yhtään kävellä takaisin, koska melkein täysikuuksi kasvanut valopallo valaisi reittimme takaisin asunnolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti