Saavuimme paikalle keskipäivän aikaan, ja markkinat olivat jo täydessä hulinassa. Kojuja pitkin kapeita kujia. Pitkä kadunpätkä kokonaan suljettu torimyyjiä varten. Olin niin lumoutunut, että unohdin ottaa kamerani esiin. Noh, en ole varma, kuinka paljon julkisella paikalla ihmismassan kuvaamista täällä päin arvostettaisiin, joten ehkä parempi näin.
Kojuja kierrellessä pääsi näkemään aivan kaikkea laidasta laitaan: luomuvihanneksia ja -hedelmiä, kotitekoisia hilloja ja säilykkeitä, laadukkaita villaisia vaatteita ja asusteita, armeijan ylijäämätavaroita ja matkamuistoja - juuri mitä odotinkin. En kuitenkaan löytänyt mitään mitä olin etsimässä (ystäväni on antanut minulle tehtävän tietynlaisen esineen löytämiseksi), mutta en antanut moisen häiritä; ihanan lämmin tunnelma ja kaupungin kaunis julkisivu riittivät pitämään minut todellakin onnellisena.
Markkina-alueen läpikäymisen yhteydessä tutkimme Wellsin katujen varsilla sijaitsevia putiikkeja, aina sarjakuva- ja pelikaupoista hyväntekeväisyyteen tuottonsa lahjoittaviin kirpputoriliikkeisin. Parin mutkan takaa päädyimme torialueen laitojen kautta Wellsin piispan asunnoksi (Bishop's Palace) nimetyn kauniin, linnamaisen rakennuksen sisäpihalle. Vallihautamaisessa vesistössä uiskenteli todella paljon sorsia ja lokkeja sekä yksi uljas joutsen, joka kuitenkin etääntyi lintujen syöttölaiturilta heti kun olin saanut kameran esille.
Piispan palatsin sisäpihaa.
Kerrassaan uljas portti. Ainakin vasemman tornin ylimmässä ikkuna-aukossa oli kyyhkysen pesä.
Tämä ei ole se mainitsemani oikea joutsen, mutta kaunis näky kuitenkin.
Mielettömän paljon lintusia.
Joutsen puolestaan käänsi selkänsä ja ui karkuun, ei ilmeisesti pidä valokuvaajista.
Piispan asunto oli yhteydessä Wellsin komeaan katedraaliin, jota kohti suuntasimme seuraavaksi. Palatsin pihapiiristä markkina-alueen nurkalle kuljettuamme löysimme porttikongin, joka vei katedraalin etupihalle.
Kun uljas rakennus, jonka tornien huiput olivat tähän saakka vain pilkistelleet kerrostalojen kattojen takaa, tuli näkyviin, pysähdyin hetkeksi vain ihastelemaan sen kauniita ja hyvin säilyneitä yksityiskohtia. Hetken kestäneen transsin jälkeen marssin etupihanurmen keskelle napsimaan valokuvia - ja samalla kiittämään hiljaa mielessäni kauniina pysynyttä säätä, joka antoi jyhkeän kirkkorakennuksen seistä uljaana kaikessa loistossaan.
Sisäänpääsy katedraaliin oli sillä puolella pihaa, jolta olimme alun perinkin tulleet nurmikkoalueelle, joten suunnistimme seuraavaksi sinne. Matkan varrella kuitenkin kameraa pidelleen käteni herkkä liipaisinsormi päätti tallentaa maisemasta muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia, mainittakoon alla kuvassa esiintyvä kaunis lyhtypylväs - sekä sen juurella nököttänyt, melkeinpä jonkun kadulla elävän asunnolta näyttänyt pahvipatja.
Kenties jonkun lepopaikka, tiedä häntä.
Katedraalissa ei vaadittu sisäänpääsymaksua, mutta valokuvaamista varten piti ostaa edullinen erityisoikeus. Kolmella punnalla minulla oli virallinen lupa napsia valokuvia kirkon sisä- ja ulkotiloista. Salaman käyttäminen oli rajoitettua, mutta etenkin näin kirkkaana päivänä ei moista edes tarvittu.
Valokuvauslupa. Halvalla hinnalla hankittu oikeus muistojen tallentamiseen.
Saatuani kuvausluvan annoin kameran laulaa. Upeita kaarikäytäviä, lasimosaiikki-ikkunoita, koristeltuja alttareita -- antanen kuvien puhua puolestaan, koska kukin niistä kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Katedraalin upea holvikaarikatto.
Sama näkymä hallin toisesta päästä.
Itäsiivessä oli salaperäisen näköinen ovi...
...joka johti upean näköiseen porraskäytävään.
Ja kuten kuvasta näkyy, noita askelmia on kuljettu ylös ja alas aika monesti.
(Käytävässä oli itse asiassa varoitus kuluneita rappusista.)
Ja kuten kuvasta näkyy, noita askelmia on kuljettu ylös ja alas aika monesti.
(Käytävässä oli itse asiassa varoitus kuluneita rappusista.)
Kerrassaan jykevä ovi - jossa on vielä jykevämpi lukko.
Pellavasta tehty pitsineulos. Yksityiskohdat ovat uskomattoman tarkkoja.
Pitsityön alle oli kiinnitetty taulu, jonka mukaan työn tekemiseen oli kulutettu ainakin 8 000 tuntia.
Kun kello alkoi lähestyä kahta, käytävillä kaikunut kuulutus ohjasi meidät Wellsin katedraalissa sijaitsevan kuuluisan kellon luokse. Kello on opastetaulun mukaan maailman toiseksi vanhin toiminnassa oleva ja samalla vanhin alkuperäisillä viisareilla ajan osoittava kello.
Seinällä olleen komean kellotaulun oikealla puolella istuskeli nukke, joka soitti edessään roikkuvaa pientä kirkonkelloa.
Kun kello löi tasan kaksi iltapäivällä, pääsimme todistamaan hauskaa ajanilmaisuseremoniaa, jonka sain taltoitua videolle.
Saimme samalla tietää, että katedraalissa aukesi juuri kello kahdelta eräs kohde, josta kuultuani halusin heti suunnistaa sinne. Salin toisessa päässä oli auennut ovi, joka johti katedraalin kirjastoon.
Kivuttuani spiraaliportaat ylös ja astuttuani kirjaston kynnyksen yli tunsin tulleeni sellaiseen ympäristöön, josta olin kuullut ainoastaan kirjastoalan perusopintojen luennoilla. Vanhojen kirjojen tuoksu, kauniit, jalopuusta tehdyt pulpetit ja ihana kirjastohenkilökunta toivottivat minut tervetulleeksi takaisin tiedon ja sen säilömisen maailmaan, keskelle vuosisatoja vanhoja teoksia, jotka olivat ketjuilla kiinni hyllyissään - aivan kuten minulle oli tiedontallennuksen historian luennoilla kerrottu.
Tiedon portti.
Portin takaa paljastui näkymä, jollainen oli tallentunut muistiini luentodioista.
Kunnioitettavan korkean iän saavuttanut kirjaston henkilökunta suhtautui minuun ihastuttavan avomielisesti sekä suomalaisena turistina että tulevana kirjastotyöntekijänä. Haastelin heidän kanssaan pitkän tovin ja samalla sain kokea ihanan kirjastohistorian tunnin paikallisten asiantuntijoiden kertomana. He kertoivat minulle kaikkea mielenkiintoista aina kirjastokäytäntöjen ikivanhoista tavoista vanhimpien teosten katoamiseen ja niiden uudelleen hankintaan vuosisatoja sitten. Lähtiessäni he toivottivat minut sydämellisesti tervetulleeksi uudelleenkin ja pyysivät minua suosittelemaan kirjastoa muillekin alan opiskelijoille - sekä tietty ystävillenikin. Lupasin tulla käymään kirjastossa uudelleen tänne jonain päivänä, ja tuon lupauksen aion pitääkin.
Kirjastosta kapusimme portaat alas takaisin kaariholvikäytäviin. Käväisimme vielä sisäpihalla, josta napsaisin pari kuvaa - näkymä oli ihan kuin Harry Potter -elokuvien Tylypahkan piha-aluetta! Sitten päätimme yhteen ääneen hankkia jotakin syömistä ennen seuraavaa askelta Wellsin tutkimisessa ja painelimme etsimään lounasta.
Lyhyen ruokatauon jälkeen muut päättivät jo ottaa bussikyydin takaisin Streetiin, mutta koska itse en ollut vielä saanut käydä läpi Wellsin kauppakatujen aarreaittoja tarpeeksi, päätin jäädä pörräilemään keskustaan vielä hetkeksi. Suunnistin takaisin kauppojen äärelle ja aloin penkomaan kirpputorien valikoimia. Löysin muutamia sovittamisenkin arvoisia artikkeleita, mutta haaviini ei kuitenkaan tarttunut tällä kierroksella mitään.
Kevyen välipalalounaan syömiseen tämä toisen seurakunnan kaunis kirkonpiha oli mainio sijainti.
Vielä yksi kuva upeasta katedraalista katujen varrelta.
Kaduilla alkoi päivän pidetessä turistien paljous hälvetä, mutta nuoriso ja pitkän työviikon puurtanut työläisväki alkoi valua istumaan joko nurmikolle puiden juurelle tai pubeihin rentoutumaan. Sivukujille ilmaantui katusoittajia, yksikin kolmen nuoren miehen porukka oli varustettu akustisella kitaralla, minunkin suosimallani cajon-perkussiolaatikolla sekä upeilla lauluäänillä. Tunnelma muuttui hääräävästä markkinameiningistä lauantai-iltaan valmistautumiseen.
Näkymiä maalaiskaupungin kaduilta.
Seikkailtuani vielä pari tuntia pitkin Wellsin katuja suuntasin paikalliselle bussiasemalle. Nojailin asema-aluetta ympäröivään kivimuuriin hieman väsyneenä mutta kuitenkin onnellisena. Hauska yllätys odotellessani ilmaantui vierelleni - kaunis pikku kissa ilmaantui kuin tyhjästä muurin partaalle toteamaan minulle jotain ja poistumaan samalla yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. En ehtinyt ottamaan edes kameraa esille ennen kuin kisu oli poistunut paikalta.
Pian hyppäsin halvimpaan takaisin Streetiin vievään linja-autoon. Matka taittui kuin siivillä ohikiitäviä maisemia sekä kameran muistiin tallentuneita otoksia katsellessa. Tultuani takaisin Streetin kaduille totesin, että vaikka markkinoilta tai kaupoista ei mitään ostettavaa löytynyt, oli kulttuurillinen kokemus varmasti joka hetken arvoista. Ja hyvä, etten käynyt aamulla lenkillä, vaan tällä viikolla pyhitin lauantain hieman rennommaksi päiväksi; pelkästään kaupungilla tuli nimittäin tallailtua ympäriinsä yli 15 000 askeleen edestä.
Pian hyppäsin halvimpaan takaisin Streetiin vievään linja-autoon. Matka taittui kuin siivillä ohikiitäviä maisemia sekä kameran muistiin tallentuneita otoksia katsellessa. Tultuani takaisin Streetin kaduille totesin, että vaikka markkinoilta tai kaupoista ei mitään ostettavaa löytynyt, oli kulttuurillinen kokemus varmasti joka hetken arvoista. Ja hyvä, etten käynyt aamulla lenkillä, vaan tällä viikolla pyhitin lauantain hieman rennommaksi päiväksi; pelkästään kaupungilla tuli nimittäin tallailtua ympäriinsä yli 15 000 askeleen edestä.
Tämä pikku seikkailu oli ihanan avartava ja sanalla sanoen unohtumaton kokemus.
Tässä oli siis Wellsin kaupunki pähkinänkuoressa.
Ei todellakaan jää ainoaksi vierailukseni, sen lupaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti