The Urho's Slightly Bizarre Adventure - Day 27

Ensimmäistä kertaa kenties vuosiin oli maanantaiaamuna herääminen näin helppoa. Olin levännyt kunnolla ja nousin sängystä jo ensimmäisen herätyskellon alkaessa soimaan. Nappasin aamulääkkeeni ja suunnistin keittiöön aamupalalle. Muu talon väki oli yhä unessa, heillä oli suomalaista syyslomaa vastaava, syyslukukauden puolivälissä pidettävä viikon tauko opiskelusta. Annoin heidän nukkua ja mutustelin aamiaista kaikessa rauhassa. Tuijottelin samalla ikkunasta ulos. Säästä oli luvattu aurinkoista, mutta ainakaan täällä ei paistetta tulisi olemaan: taivas oli aivan harmaa. Pieni piristyksen pilkahdus kuitenkin osui näköpiiriini, kun pirteän keltainen, kirjaimellisesti silmäripsillä varustettu auto ajoi ikkunan ohi. Naurahdin itsekseni ja painuin vaihtamaan vaatteita.

Varustin itseni jälleen lähtökuntoon kevyesti mutta tarpeeksi monipuolisesti. Tarpeeksi vaatteita, muttei liikaa. Laukusta kaikki turha pois, jotta ostokset saisi sinne. Tablet-tietokoneessa listoja ja karttoja kiinnostuksen kohteista. Ja sitten eikun matkaan. Jätin isäntäväen nukkumaan ja lähdin painelemaan kohti keskustaa.

Seikkailija valmiina lähtemään kohti Bathia!

Eilistä koti-ikävävuodatustani oli kohtalo ilmeisesti kuunnellut ja päättänyt hieman lohduttaa minua, koska mainitsemani pirteä ajopeli oli pysäköity heti asunnon vierestä kulkevan kadun varrelle. Tien varressa oli myös toinen hauska auto, ihanan hyväkuntoinen, pirtsakka rättisitikka. Autofanille moiset olivat mukava alku päivälle.

Persoonallisempaa tuunausta.

Ihana klassikko.

Saavuttuani pysäkille asetuin nojailemaan sadekatoksen kylkeen, katselemaan kyläläisten menoa ja touhua. Bussi kohti Wellsiä saapuikin pian ihan ajallaan. Ostin 7 punnan päivälipun, jolla saatoin huristella pitkin Länsi-Englantia niin paljon kuin vain saatoin haluta. Asetuin ikkunapaikalle, laitoin hieman Manic Street Preachersia sekä Travisia soimaan ja rupesin tuijottelemaan maisemia. Urbaani seikkailu alkoi.

_______________________

Huom! Seikkailuni on tälläkin kertaa multimediamuotoinen! Alla oleva video näyttää hieman toisenlaisen tulkinnan seikkailustani Bathiin. (Lisäksi joitakin kokemuksia ei voi välittää tekstin tai kuvien kautta, niin kuin tulette tekstiä lukiessanne huomaamaan.)

_______________________

Matka Streetistä Wellsiin sujui sukkelaan. Perillä kävin jälleen ostamassa Tescolta Meal Deal -aterian, jota palasin mutustamaan Wellsin linja-autoasemalle. Brunssitauon jälkeen huomasin maisemassa jotain tuttua; kissa, joka oli lyöttäytynyt seuraani ensimmäisellä Wellsin vierailullani oli tullut paikalle. Se hiiviskeli paikalle väijymään puluja, jotka olivat viereisen sadekatoksen vieressä nokkimassa ruoantähteitä maasta. Kisu ei kuitenkaan hyökännyt niiden kimppuun, vaan tuli tervehtimään minua, samalla ikään kuin vaatien huomion lisäksi ruokaa (naukumisessa oli hieman komentava sävy). Ja tällä kertaa sain tallennettua kissan touhuilua videolle!

Kissa poistui jälleen alueelta hyppäämällä matalan muurin yli ja katosi jälleen näkyvistä. Sillä aikaa bussi saapuikin laiturille odottamaan kyytiläisiä, ja ostamaani lippua vilauttaen hyppäsin kyytiin kohti Bathia.

Hieman yli tunnin kestäneen matkan jälkeen kello lähestyi puoltapäivää. Kaupunki täyttyi toisensa perään asemalle saapuvien turistibussien sisältä ulos marssivista matkailijoista eri puolilta maailmaa. Kuulin sieltä täältä venäjää, ranskaa, saksaa, kiinaa, portugalia ja monia muita kieliä, joiden lausujat kulkivat ryhmissä kamerat ja älypuhelimet ojossa.

Astuin linja-autoasemalta kadun varteen katselemaan ympärilleni ja suunnittelemaan käyskentelyreittejä. Tutkin tallentamiani kohteita tabletiltani ja päätin lähteä metsästämään kirpputoreja sekä vintage-putiikkeja. Niitä löytyi kyllä molempia, mutta kyllä melko lailla sai kiviä kääntää, koska monet hyväntekeväisyysliikkeistä olivat joko remontin alle jääneitä tai muuten vain hävinneet kartalta.

Monen tunnin tuloksettoman ympäriinsä kävelemisen aikana tulikin rätkittyä valokuvia sieltä sun täältä - aina kun silmiin sattui jotain kiinnostavaa. 

Uljas muistomerkki yllä näkyvän puistoalueen reunalla.

Suomi ainakin jollain tavalla mainittu!

This street has been named with pride. Pun intended.

And since this is on the same street, the pride may have included some prejudice, too...

Kiertelyni aikana kuljin monesti vakioturistikohteiden, kuten roomalaisten kylpylöiden sekä Bath Abbeyn ohitse, ja eräällä käynnilläni huomasin katumuusikoiden lisäksi kirkon etupihalla olevan jonglööraajan, joka heitteli liekehtiviä kapuloita ja tasapainotteli todella korkean yksipyöräisen satulassa. Taiteilija veti yleisöä aivan mahdottoman paljon, ja humoristisen esityksensä jälkeen en epäröinyt sekuntiakaan heittää kaikkia pieniä kolikoitani viihdetaiteilijan ojentamaan hattuun.

Esityksen jälkeen nappailin hieman kuvia Bath Abbeyn uljaasta julkisivusta, jonka ympärillä pyöri jatkuvasti turistiryhmiä kuuntelemassa oppaitaan.

Kun olin etsimässä jälleen uutta kirpputoria, huomasin jonkun turistin ottavan kuvia kauniista maisemasta kaiteen yli tien toisella puolella. Niinpä menin itse samalle puolelle tietä, otin kameran esiin ja sopivaa kuvakulmaa etsiessäni tajusinkin yhtäkkiä eteeni aukeavan upean näkymän suuresta puistosta, joka oli ilmiselvästi ollut tuon toisen seikkailijan kuvauskohde. Katsahdin ympärilleni ja löysin pian puistoalueelle johtavat portaat, joita pitkin kiipesin alaspäin hitaasti, samalla ihaillen upeaa löytöäni.

Alue osoittautui Parade Gardens -puistoksi, joka oli aivan uskomaton. Kiireisen ja turistiruuhkan täyttämän kaupungin melu katosi siinä silmänräpäyksessä kun olin laskeutunut katutason alapuolella olevalle nurmialueelle, jolla oli levähdyspaikkojen lisäksi todella paljon erilaisia taideteoksia aina historiallisista patsaista puutarhureiden taidonnäytteisiin.

 Ei taida kyltti koskea näitä paikallisia otuksia - tai sitten kyseessä on parvi anarkistisorsia.

Maestrolta puuttuu jostain syystä jousi.

Rentoutuessani puistossa sain viestin eräältä Bathissa opiskelijavaihtoa viettävältä hyvältä ystävältäni, jonka kanssa olin vaihtanut kuulumisia saatuani selville, että hän onkin näin lähellä minua täällä Englannissa. Sovimme tapaamisen Abbeyn etupihalla, jonne kävelin istumaan ja kuuntelemaan taidokasta laulajaa, joka vetäisi jopa Edith Piafin kuuluisia kappaleita (mm. Non, Je ne regrette rien) erittäin sulokkaasti.

Huomaa kyllä, että halloween on tulossa...

Pian ystäväni Mira saapuikin paikalle, ja menimmekin hänen johdattamanaan teetauolle erääseen kahvilaan, jonka hän oli aikaisemmin vain sattumalta löytänyt: Chapel Arts Cafe.

Tilasin itselleni kupillisen lämmintä kaakaota sekä herkullisen chocolat au pain -suklaaleivän.

Kyllä lämmitti sekä kehoa että mieltä.

Teehetken jälkeen kävimme läpi hieman lisää kirpputoreja sekä vintage-kauppoja napsien kuvia nähtävyyksistä, joiden ohi tuli käveltyä.

Tykästyin jo ensimmäisellä käynnilläni näihin syksyn lehtien peittämiin portaisiin.
Miralle suurkiitokset kuvista!

 "The Saints are gonna own this city!"

Ilta rupesi jo pimenemään melko nopsaan, ja niin lähdimme mukavan päivän päätteeksi omille teillemme, olihan uuden viikon arkiaskareiden aloittaminen kuitenkin jossain vaiheessa molempien aikatauluihin päätyvä ilmiö.


Kuitenkin Miralle vielä kerran suuret kiitokset Bathin hurmoksessa pyörimisestä! Ja hyvät lukijat, menkää tekin ihmettelemään Miran ihmettelemisiä!

Lähdin itse kohti linja-autoasemaa pitkin kauppakatuja. Lähestyessäni kävelykatujen keskustaa aloin kuulla pimeyden keskeltä äänekästä lintujen laulua, ikään kuin sitä soitettaisiin jostain äänentoistolaitteesta - esimerkiksi Joensuussa on toisinaan ihmisten piristämiseksi moista tapahtunut. Lähdin kävelemään ääntä kohti ja saavuin yksinkertaisesti lintujen täyttämän puun luokse. Puun oksilla oli kymmenittäin pikkulintuja livertämässä kaikki yhteen ääneen; desibelitaso oli huikaisevan korkea! Kuuntelin liverrystä pienen tovin, kunnes kelloon katsottuani minun oli pikkuhiljaa riennettävä asemalle.

Katukuva se ei kulttuurikaupungeissa pimene.

Istuuduttuani turvallisesti kohti majapaikkaani jäin tuumailemaan kulunutta päivää. Tavoitteeni oli tehdä paljon ostoksia ja materiaalisia löytöjä, mutta en rehellisesti sanottuna ostanut matkalipun sekä teehetken herkkujen lisäksi yhtikäs mitään. Silti olin saanut tästä päivästä irti niin paljon ihania, minua piristäviä kokemuksia, että koti-ikävän taakka oli keventynyt harteiltani todella paljon. En ollut kunnolla tajunnut edes nähneeni koko päiväksi luvattua kaipaamaani aurinkoa muuta kuin minuutin ajan bussin ikkunasta, vaikka harmaus minua niin kovasti on tähän saakka masentanut.

Päästyäni perille kävin läpi valokuvien ja videopätkien muotoon tallennettuja muistoja ja tuntemuksia, samalla miettien jo huomista päivää, jolle oli iltaruoaksi luvattu jälleen roast-ateriaa - mutta tällä kertaa Samin isovanhempien luona...