Keskiviikkoaamu, ylös, ulos ja tällä kertaa aamiaisen jälkeen suoraan bussipysäkille.
Wellsissä olisi kuulemani mukaan maalaismarkkinat lauantaipäivien lisäksi keskiviikkoisin, joten päätin suunnata sinne mahdollisimman aikaisin aamupäivällä.
Puin ylleni eilen ostamani (ja kaikkialla mainostamani) uuden takin, jotta saisin ajettua sen kunnolla sisään, sanoin jälleen heipat muille ja suuntasin keskustaan. Sää oli jälleen aivan erilainen kuin edellisenä päivänä; tuuli oli tyyntynyt ja taivas oli harmaiden pilvien peitossa. Nämä päivät tuntuvatkin noudattavan jonkinlaista vaihtelun kaavaa: joka toinen päivä aurinkoa, joka toinen päivä harmautta. Mutta en antanut moisen haitata minua, olin niin keskittynyt odottamaan tämän päivän ostosseikkailun alkamista.
Linja-autoa ei tarvinnut odotella kovin pitkään, se saapui aivan ajallaan. Tämänkertainen matka oli halpa, kaksi euroa menosuuntaan, eurolla takaisin, kunhan vain muistaisin pitää ostamani lipun tallessa. Istahdin alas, suunnittelin uuden soittolistan taustamusiikiksi ja jäin katselemaan ohi kiitäviä peltoja ja metsiä. Kyyti kulki sujuvasti, joskin muutamat tietyöt hidastivat matkaa hitusen. Ilman mitään suurempia suunnitelmia en kuitenkaan ollut niistäkään mitenkään huolissani, kyllä minulla olisi aikaa.
Ei mennyt puolta tuntiakaan ennen kuin olin jo astelemassa pitkin tuttuja, kapeita mutta ihastuttavan eloisia, Englannin pienimmän kaupungin katuja. Tunnelma oli aivan sama kuin viime käynnillä, ihan kuin siellä ei olisi koskaan markkinoita edes lopetettu! Kaduilla oli joka nurkalla katusoittajia - eräskin kirkkaan punaisiin pukeutunut taiteilijarouva soitti niin kauniita kelttiläisiä melodioita viulullaan, että oli pakko heittää kaikki mahdollinen kilisevä kukkaron pohjalta hänen viulukoteloonsa ja kiittää häntä leveällä hymyllä, johon vastattiin vielä leveämmällä sellaisella. Jäin kuuntelemaan vielä hetkeksi tuota loputonta sointujen virtaa, kunnes jatkoin kohti markkinoita varten suljettua katua.
Ilmeisesti täällä on jonkinlaiset vakiopaikat kuten kaikilla muillakin markkinoilla ja iltatoreilla, koska samoja puoteja oli samoilla paikoilla. Toki niiden joukossa oli uusiakin kojuja, joiden takaa kuuli jatkuvasti: "Hello, love. How you doing, love? May I help you, love? Thank you, love! Cheers, bye bye, love!"
Tämä kulttuuri se on aina yhtä avosydäminen.
Kiertelin ja kaartelin, tutkin ja tutkailin, silmäilin ja selailin. Katseeni löysi kaikkialta kaikenlaista: kukkia ja kirjoja, leipiä ja leivonnaisia, koruja ja karamelleja, tuoretta ja tölkitettyä, vaatteita ja väkerrelmiä. Toista tuntia vietin torialueella, tein muutamia löytöjä ja sitten suunnistin tutkimaan muita paikallisia puoteja. Ensimmäisenä kävin läpi kaikki mahdolliset kirpputorit ja hyväntekeväisyyteen (niin ihmisten kuin eläinten hoitoa varten) tuottonsa lahjoittavat liikkeet. Löytöjä tarttui haaviini niistäkin, jopa kymmenien puntien arvoisia tuotteita, joista ei tarvinnut maksaa kuin muutama kolikko.
Koetin löytää itselleni uusia nahkasormikkaita, koska joku on ilmeisesti kotona Suomessa napannut minun hansikkaani hattuhyllyltäni - niitä ei vain löydy enää mistään. Vaan eipä löytynyt uusia täältäkään. Ihmettelin mokomaa, luulisi nyt maaseudulla olevan nahkatarvikkeita ja -asusteita myyviä liikkeitä. Muistin kuitenkin ainakin Streetissä olevan moisia, joten en turhaan stressannut asiasta.
Pyörittyäni puodeissa käväisin vielä kerran kiertämässä markkina-alueen ympäri ja sitten lähdin kävelemään pitkin pääkatua hymyillen yhä samalla paikalla soittavalle viulistille kulkiessani hänen ohitseen.
Koska kello näytti lounasaikaa, menin ostamaan itselleni eväät. Tescon Meal Deal -tarjous on loistava: sisällöltään monipuolinen ja herkullinen patonki, raikas, terveellinen juoma ja pirtsakka välipala - yhteensä kolme puntaa! Menin istuksimaan linja-autoasemalle syömään eväitäni samalla kun odotin bussia takaisin, ja minut suorastaan ympäröi parvi puluja. En voinut kaivaa kameraani esille, koska molemmat käteni oli varattu syömiseen, mutta eivätpä kyyhkysetkään kauaa siinä parveilleet vaan suunnistivat seuraavan rapisevia pakkauksia avaavan luokse.
Bussi takaisin Streetiä kohti saapui sopivasti kun olin saanut syötyä ja jatkettua soittolistaani. Astelin kuskin luokse, maksoin sen mainitsemani punnan ja näytin aamuista lippuani, kuljettaja toivotti tervetulleeksi kyytiin ja ohjasi istumaan. Hetken kuluttua kyyti lähtikin liikkeelle. Istuessani huomasin ikkunaan osuvan jatkuvasti sadepisaroita, onneksi olin jo tottunut kuljettamaan sateenvarjoa jo oletusarvoisesti mukanani.
Hyppäsin reitin varrella Glastonburyn pysäkillä vielä pois tutkiakseni, olisiko siellä mahdollisesti nahkakauppaa, mutta en löytänyt moista. Kirpputoreiltakaan en sormikkaita löytänyt (vaan sain rukkaset), joten lähdin kävelemään kohti Streetiä. Matkaa ei ollut kuin reippaat kolme kilometriä, mokoman kuljen koto-Suomessa joka kerta, kun kuljen ylioppilasteatterin päämajalle tai takaisin.
Sää ei oikein osannut taaskaan päättää mitä tarjoaisi, joten taivaalta tippui pisara tai toinen silloin tällöin. Juuri sellaista tihkua, että ei haluaisi kylmien pisaroiden iskeytyvän suoraan otsalle, mutta sateenvarjon kantaminen olemattomassa sateessa näyttäisi typerältä. Pidin varjon koko matkan ajan valmiina kädessäni, mutta eipä sille juurikaan tarvetta tullut.
Perille päästyäni kävin nopealla varikkopysäkillä asunnolla. Jätin ostokset sängylleni ja painuin saman tien tutkimaan outlet-myymälöiden kortteleita. Noh, kyllä niitä nahkasormikkaita löytyi, mutta oli niillä hintaakin. Ei oikein tehnyt mieli maksaa vähintään kolmeakymmentä puntaa hanskoista, jollaisia saa halvemmalla jopa Suomesta. Laadusta toki kannattaa maksaa, mutta samalla hinnalla saisin kolmekin paria edullisempia käsineitä. Kiertelin kaikki kirpputorit ja erikoisliikkeet läpi, mutta missään ei onnistanut.
Suuntasin hieman pettyneenä takaisin asunnolle. Kuitenkaan en antanut mokoman häiritä liian kauan, koska ylihuomenna perjantaina olisi tiedossa reissu Bathiin - sieltä jos ei löydy, ostan Lontoosta. Jos ei sieltäkään, odotan muutaman viikon ja ostan Joensuun torilta, niin kuin ostin edellisetkin.
Jos joku lukijoistani on meillä käydessään vahingossa ottanut mustat nappanahkaiset sormikkaat, joissa on mukavaakin mukavampi vuoraus - saisinko ne takaisin, kiitos?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti