Koska tämä perjantai jäi tapahtumasisällöltään melko köyhäksi, ajattelin pohdiskella muutamia uusia havaintoja täkäläisestä kulttuurista ja verrata niitä omiin kokemuksiini ja elämääni.
LEMMIKIT
Suomessa lemmikkieläinten pitäminen on toisinaan melko tiukkaa. Etenkin koirien ulkoiluttamiseen puututaan ja siitä valitetaan usein. En ole aivan varma paikallisesta lainsäädännöstä, mutta täällä puolestaan on ilmeisesti hieman rennompaa meininkiä. Koirat saavat olla vapaina esimerkiksi lenkeillä, ja kaduilla minua tuleekin usein vastaan ihmisiä, joiden koira ei ole millään tavalla kytkettynä. Ei siinä, koiran omistaneena tiedän varsin hyvin, että Suomessakin koira saa olla tietyillä julkisilla paikoilla vapaana, mikäli se on välittömästi kytkettävissä kiinni.
Eniten minua on kuitenkin huvittanut paikallisessa koirakulttuurissa esintyvä äärimmäinen uskollisuus. Ensimmäisinä päivinä täällä kävimme Glastonburyssa. Siellä yhtäkkiä täysin irti oleva koira juoksi kauppakadun yli autoja näppärästi väistellen. En nähnyt yhtään ketään, joka olisi saattanut olla koiran omistaja, joten automaattisesti mietin, onko koira karannut. Sitten katua pitkin lampsi rennonoloinen tyyppi, joka asteli elintarvikekioskiin ostamaan jotain, ja koira alkoi pyöriä kioskin ympärillä. Tarkkailin tilannetta, ja kun tyyppi tuli kioskista ulos, koira liittäytyi hänen seuraansa. Sitten nuo kaksi astelivat tiehensä muina miehinä ja koirina.
Toinen esimerkki oli Wellsin markkinalauantaina kultasepänliikkeen edessä istunut koira. Hauva istua nökötti siinä, olematta kiinni yhtään missään. Tuijotti vain kauppaan sisälle ja vilkaisi ohikulkijoita vain katsoakseen, ketä siinä oikein kulkee. Hauveli ei välttänyt millään tavalla edes ruoka-annoksia kantavista ihmisistä, oli vain ja uskollisesti odotti.
Näiden esimerkkien lisäksi vastaantulevien koirien kanssa on miltei oletusarvoista, että ne kulkevat vapaina. Noh, minä en vastusta. Niin kauan kun ne on koulutettu käyttäytymään hyvin ja olemaan vaarantamatta itseään tai ketään muuta, minä vain hymyilen niille ja omistajilleen.
EI SANOTA SUORAAN
Brittiläisessä kulttuurissa jos jossakin kierrellään ja kaarrellaan, vältellään epäsoveliaita sanavalintoja ja muotoillaan kaikki melkein ärsyttävän kohteliaaseen ilmiasuun. Ei saa puhua esimerkiksi edes käymälöistä vaan on soveliasta käyttää jotain muuta termiä, jonka kaikki tietävät tarkoittavan rivien välissä vessaa, mutta kuulostaa mukavuuslaitokselta.
Puhekielen lisäksi ovat sitten kyltit. Liikennemerkit, varoituskyltit, rajoitukset ja niin edelleen - näiden kohdallahan me suomalaiset olemme aina tottuneet tottelemaan suoraan meille sanottua, ja siksi kylteissä meillä sanotaan asiat suoraan. Vaan ei täällä. Kaikenlaisissa kylteissä on vähintäänkin sana "please" lopussa (Pay the parking fee, please; No fouling the grass, please) ja muutenkin asiat sanotaan niin hankalan monisanaisesti, että niiden lukemiseen menee enemmän aikaa kuin niiden refleksinomaiseen noudattamiseen.
Muutenkin anglo-kulttuureissa kylteissä useimmiten käytetään enemmän kirjoitettua kieltä kuin symboleita ja kuvia verrattuna Suomeen - sentään täällä ei ole samaa kuin Yhdysvalloissa - Atlantin toisella puolella katuvaloissa lukee "Walk" ja "Don't walk". Täällä risteyksissä väistämisvelvollisuutta indikoiva, kärjellään seisova kolmiokaan ei ole käytössä sellaisenaan, vaan siinä lukee "Give way".
Tällaisia huomioita minulle tuli tällä kertaa mieleeni. Katsotaan, mitä viikonloppu tuo nyt sitten tullessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti